Uusi opettaja uudenlaisille oppilaille

Hesarissa oli tänään juttu jyväskyläläisistä kasvatustieteilijöistä, jotka kouluttavat uudenlaisia opettajia. Hyvä, että koulutus kehittyy. Juttu jäi kuitenkin kaivelemaan mieleen (toimittaja voi onnitella itseään: otsikointi oli juuri riittävän provosoiva), ja kun kaivoin konkreettisesti ruusuntaimille kuoppia, ehdin ajatella asiaa.

Osasyy ärsytykseeni on ilman muuta se, että ei tietenkään ole kiva, kun omaa ammattikuntaa arvostellaan. Tämä koskee varmaan kaikkien ammattien edustajia. Uskon tosin, että monessa muussakin ammatissa on ihmisiä, jotka ovat väärällä alalla.

Osa johtuu siitä, että arvostelua kohdatessa alkaa miettiä omaa toimintaansa ja epäillä, että kuuluu juuri jutussa mainittuun opettajien kolmasosaan, joiden ei pitäisi olla ammatissa. Tunnen monia opettajia - itseni mukaan lukien - jotka usein epäilevät oman osaamisensa riittävyyttä. Itsesyytökset ja epäonnistumisen kokemukset ovat minulle tuttuja. Tunne, ettei koskaan riitä, on erittäin tuttu.

Mutta osa ärsytyksestä johtuu ilman muuta tarpeesta puolustautua. Usein kun koulua arvostellaan, puhutaan opettajista. Ymmärrän tietysti, että opettajista on helppo puhua. Meillä jokaisella on ollut opettajia. Minäkin muistan melkein kaksikymmenvuotisen oppilas/opiskelijaurani ajalta muutamankin opettajan, joka todella oli väärässä paikassa. He ovat kuitenkin olleet poikkeuksia. Suurin osa opettajistani on ollut ammatilleen omistautuneita ihmisiä.

No, Hesarin jutun ydin oli tietysti opettajankoulutuksen muuttuminen, ja kuten jo sanoin, on hyvä, että sitä kehitetään. Ilman muuta muuttunut maailma ja muuttuneet oppilaat tarvitsevat opettajia, jotka osaavat entistä paremmin suhtautua muutoksiin.

Kuitenkin olen sitä mieltä, että vaikka opettajankoulutukseen löytyisi joukoittain ihmisiä, joilla on "kyky kohdata toinen ihminen, kyky kohdata ja sietää erilaisuutta, kyky ja halu luoda suhteita - muun muassa vanhempiin", mutta jos koululle ei anneta lisää resursseja esim. ryhmäkokojen pienentämiseksi, erityislasten ja -nuorten ohjaamiseksi ja taito- ja taideaineiden opetuksen lisäämiseksi, niin nämäkin kyvykkäät opettajat voivat huomata pian olevansa väärässä paikassa.

Voi tietysti sanoa, että tässä nyt koira älähtää kalikan osuessa. Joka tapauksessa jään odottamaan, millaista keskustelua juttu saa aikaan.

Puutarha hoitaa

Mahtava tunne! Kun saa valmiiksi jotain konkreettista, josta on jopa jotain hyötyä, tulee hieno olo. Kerron tässä tarkkaan yrttimaan perustamisen, koska olen niin tyytyväinen tulokseen. Jokainen työvaihe vei aikaa ja rasitti kroppaa, muttei päätä. Mieli lepää, kun tekee jotain, mitä ei tarvitse ajatella, vain tehdä.

Teimme tänään siis yrttimaan. Kuvissa tuore tulos monelta kulmalta. Tyhjään ruukkuun tulee ensi kesänä krassi tai jokin muu värikäs kiipeilevä kasvi.

Yrttimaan tekeminen oli hauskaa. Naapurin isäntä oli jo viime kesänä käynyt kaivamassa nurmelle pyöreähkön kuopan. Nurmituppaista ravistelimme mullat kuoppaan. Muistan, miten multa pöllysi ja miten koko homma tuntui niin turhauttavalta: miten saisimme kuopan täyteen. Istutin viime kesän lopussa ruukuissa kasvaneet yrtit yhteen ryppääseen kuoppaan ja toivoin, että ne selviäisivät talven yli.

En viime kesänä vielä tiennyt, että kukkamaan voi perustaa vaikka suoraan nurmen päälle. Jos olisin lukenut metodista aikaisemmin, olisi yrttimaa ollut valmis jo viime vuonna.

No, tänä kesänä eivät säät paljon pihanhoitoon innostaneet, ja kukkapenkin tekeminen alkukesästä vei liiat innot enempään kaivamiseen. Kuoppa kasvoi pillikettä ja muuta rikkaruohoa, mutta niin myös ruohosipulia, piparminttua ja salviaa.

Tänään lähdimme aamulla käymään puutarhamyymälässä. Meillä kävi tuuri, sillä perennat olivat puoleen hintaan ja ruusuntaimia sai kolme kahden hinnalla. Mukaan tarttui paria yrttiäkin, joten kuoppa oli kunnostettava.

Mies olisi halunnut kaivaa pillikkeet ylös, mutta koska olin jo perustanut yhden kukkapenkin sanomalehtimenetelmällä, niin kieltäydyin. Yhtään ei kaiveta, jos ei ole pakko! Levitimme sanomalehtiä kuopan pohjalle, kastelimme ja kärräsimme päälle multaa. Kuuma tuli, mutta lopputuloksena oli ovaalinmuotoinen maa, jonka reunukseksi panimme tiiliä. Mies ennustaa, että ne rapautuvat, mutta koska niille ei ole ollut moneen vuoteen mitään käyttöä, niin saavatpahan olla hyödyksi rapautuessaan.

Sitten istutin edellisvuotiset, tänä kesänä ostetut kukkapenkin reunaan kaivetut ja ruukkuun istutetut ja tänään ostetut yrtit sekä naapurin emännältä saadun kurkkuyrtin. Lopuksi asettelimme jäljelle jääneet tiilet "hysteerisen näköisesti", kuten Mies sanoi. Valmis!

En mielelläni kutsu pihatöitä puutarhanhoidoksi, koska se kuulostaa niin hienolta. Puutarhalehtien puutarhat ovat aina niin upean näköisiä, ja niiden omistajat tietävät paljon kasveista. Minä olen istuttanut "kukka per kesä" -periaatteella penkkejä pitkin pihaa ilman mitään suunnitelmaa, joten tulos on kasvien ja värien sekamelska. En tunne tai en muista kukkien nimiä. Emme myöskään hoida pihaa aktiivisesti. Kasvit ovat kaikki perennoja tai ruusuja, jotka pärjäävät itsekseen.

Joka viikonloppu ja koko kesä on kuitenkin hommaa, jos sitä haluaa tehdä. Olen ajatellut, että minä en niinkään hoida puutarhaa, vaan se hoitaa minua. Rikkaruohojen nyhtäminen, kompostin möyhiminen tai mullan kärrääminen vaativat juuri sen verran keskittymistä, että mitään muuta ei oikein tule mietittyä. Siinä on pihanhoidon paras puoli. Puolensa on myös hetkillä, jolloin näkee kasvin kukkivan tai nyppii timjaminvarsia ruoan mausteeksi.

Kuvien kertomaa?

Blogeja selaillessani (kun ei nukuttanut) löysin kuvameemi-jutun, joka vaikutti hauskalta ajanvietteeltä. Pääsinpä yhdistämään blogin ja surffailun.

Kahteentoista kysymykseen tulee vastaus kuvalla, joka on haettu Googlen kuvahaun avulla (taitaa olla Googlen keksintöä tämä meemi). Kuva on valittu kuvahaun ensimmäiseltä sivulta. Ehkä oli vähän huijaamista, mutta kokeilin monia vastauksia sekä suomeksi ja englanniksi, ennen kuin valitsin kuvan. En selittele, kuvat puhukoon puolestaan.

Vastaa kysymyksiin etsimällä vastaukset Googlen kuvahaun avulla. Valitse kuva kuvahaun ensimmäisiltä sivuilta.


1. Ikäsi seuraavana syntymäpäivänäsi?













kuva

2. Minne haluaisit matkustaa?












kuva

3. Lempipaikkasi?











kuva

4. Lempitavarasi?







kuva


5. Lempiruokasi?
















kuva

6. Lempieläimesi?













kuva

7. Lempivärisi?









kuva

8. Tämänhetkinen tunnetilasi?











kuva

9. Kulkuneuvosi?











kuva

10. Mitä teit viime lauantaina?








kuva

11. Mitä teit viime sunnuntaina?










kuva




12. Keneltä näytät?
















kuva

Siinä se. Hauskaa oli, vaikka hieman hankalaa noiden kuvien kanssa. En oikein saa niitä siirreltyä, mutta keksin lopulta keinon, jolla sain kuvat järjestykseen. Kiitos, Hymy, ideasta.

Naisten kesken

Olen viettänyt parin viime viikon aikana monta hyvää hetkeä ystävien ja sukulaisten kanssa. On ollut mukava viettää aikaa hyvässä seurassa jutellen yhteisistä kiinnostuksen kohteista. Tapaamani henkilöt ovat olleet kaikki naisia.

Minulla on miestuttavia, mutta en voi sanoa, että kukaan heistä olisi ystävä. Minulla oli miespuolinen ystävä, mutta hän kuoli syöpään jo monta vuotta sitten. Hän asui eri mantereella, mutta pidimme yhteyttä puhelimitse ja sähköpostilla. Sukupuolella ei ole niinkään merkitystä kuin sillä, että on jotain yhteistä. Eri ystävien kanssa tehdään eri asioita.

Tapaamme ystäväjoukon kanssa pari kertaa vuodessa. Meitä yhdistää sama ammatti, olimme hetken jopa samassa työpaikassa. Tapaamme usein kahvilassa tai ravintolassa, niin kenenkään ei tarvitse siivota. Tosin keskustassa asuva Ystävä on joutunut ottamaan meidät luokseen parikin kertaa, viimeksi kun sää oli liian huono piknikille.

Juttelemme paljon työstä, mutta myös muusta. On kiva olla joukossa, jossa löytyy puheenaihetta vuorotellen kaikista. Porukkamme vahvuus varmaan onkin se, että meillä on erilaiset perheet. Puheenaiheeksi nousevat vuorotellen monenlaiset aiheet. Muistan vuosien takaisia tilanteita, joissa piti keksiä jokin syy poistua paikalta, kun joukossa oli monta pikkulapsen äitiä ja puheenaiheet sen mukaisia. Enää vastaavat tilanteet eivät aiheuta samanlaista pakoreaktiota, mutta vietän mieluummin iltaa seurassa, jossa puhutaan kaikenlaisista asioista.

Minulla on myös Ystävä, jonka kanssa käyn mahdollisuuksien mukaan konserteissa. Tapaamme myös kuntosalilla. Vastikään onnistuimme yhdistämään molemmat: ensin jumppa ja infrapunasauna ja sitten kuuntelemaan jazz-bändiä. Mekin puhumme työstä, mutta opetamme eri aineita, joten keskustelumme liikkuvat yleisemmällä tasolla. Kuntosalilla on vaikea välttää liikkumisesta ja syömisestä puhumista. Jo pelkästään se, että Ystävä lähtee samaan aikaan liikkumaan helpottaa liikkeelle lähtemistä. Ja saunassa on kiva istua juttelemassa.

Miehen Veljen Vaimon kanssa istuimme mökkisaunassa. Veljesten vaimoina puhuimme tietysti miehistämme ;) On onnea, että meillä on hyvät välit. Se ei ole itsestään selvää.

Vielä lopuksi pieni hetki Serkun Vaimon ja Tyttären kanssa. Serkkuni käy vanhempiensa luona kerran pari vuodessa, eli tapaan hänet ja Vaimonsa todella harvoin. Vaikka emme tunne toisiamme kovin hyvin, niin vietimme iltahetken teekupin ja tietokoneen ääressä. Juttelimme Serkun Tyttären opiskeluista, mutta kun Serkun Vaimo näytti netistä urheiluvaatteita myyvän verkkokaupan sivuja ja ihmettelimme joogaavia malleja, minulle tuli mieleen muutkin mukavat hetket naisten kesken. Joskus asiaa, joskus hömppää, mutta usein hetkiä, jotka kantavat arjen yli.

Flunssa vei kaksi viikkoa ajastani?

Kahden viikon flunssan jälkeen tuntuu kuin olisin menettänyt nuo kaksi viikkoa. Vietin lähes koko ajan sohvalla, osan öistä nukuinkin siinä, koska sain tarpeeksi tyynyjä selän taakse. Pystyasennossa henki kulkee paremmin. Päätinkin, että jos voitan lotossa, niin ensimmäinen ostokseni on moottoroitu sänky.

Kun on sairas, ei ole oikein oma itsensä. Väsyneenä ei jaksa tehdä mitään, ja koko huomio on kipeässä paikassa. Oli se sitten kurkku, pää tai maha. Kun normaalisti ei ajattelekaan kurkun olemassaoloa, niin flunssassa karhea kurkku on koko ajan mielessä. Yhtenä päivänä kurkkuni oli niin kipeä, että pelotti nielaista. Kävi mielessä, miten rankkaa täytyy olla niillä, joilla on jokin krooninen sairaus tai kipu. Voiko kipua oppia sietämään? Voiko jatkuva kipu olla vaikuttamatta koko persoonaan?

Olin yli viikon niin väsynyt, että vain siis makasin sohvalla. Kävely lähikauppaan (alle 100 metriä) sai huohottamaan ja hikoilemaan. Viikon ajan en käynyt netissä, luin lehdestä vain sarjakuvat enkä lukenut kirjoja. Onneksi ovat Olympialaiset, koska niitä jaksoin katsella. Urheiluselostukset ovat melko rauhoittavia, paitsi silloin, kun suomalainen on johdossa :)

En ole vielä aloittanut töitä, joten sairaana oleminen ei aiheuttanut ongelmia töissä. Minulla ei ollut mitään erityistä sovittuna, joten siinäkään suhteessa tämä sairastuminen ei haitanut mitään. Kuitenkin tuli tunne, että aikaa menee hukkaan.

Olen tämän kesän aikana miettinyt paljon aikaa. Anne on puhunut siitä Opeblogissaan ja Salla myös Tämä kesä -blogissaan. Eri näkökulmista, mutta ajasta yhtä kaikki.

Eri ihmiset kokevat ajan eri tavalla, ja nyt flunssassa huomasin, että eri aikoina (!) ajan voi kokea eri tavoin. Kellolla ei ollut mitään merkitystä, oli aivan sama, nukuinko päivällä vai yöllä. Yöllä valvoessani huomasin muuten, että radio Yle Ykkönen soittaa klassista musiikkia. Varsinkin flunssan loppupuolella ei ollut yhtään hullumpaa istua yöllä sohvalla ja syödä jäätelöä, kun tiesi, että jos päivällä nukuttaa, niin ei se mitään.

Sohvalla maatessani minusta kuitenkin siis tuntui, että nämä päivät ovat hukkaan heitettyjä. Mutta voiko oikeastaan sanoa, että aika on mennyt hukkaan. Vaikka en tehnyt mitään "järkevää", niin ainakin lepäsin. Miksi joka hetki pitäisikään tehdä jotain järkevää? Jos totta puhutaan, niin tuskin olisin mitään kovin erikoista muutenkaan tehnyt.

Näin jälkeen päin voi sanoa, että flunssasta oli se hyöty, että en jaksanut olla kovinkaan jännittynyt kouluvuoden alusta. Yleensä tähän aikaan vuodesta alkaa sydän pamppaillen ajatella uutta lukukautta. En vielä osaa sanoa, miten töiden alkaminen vaikuttaa blogiini, mutta yritän ainakin kirjoitella säännöllisesti.