Blog Action Day 2009: ilmastonmuutos

Pakko tunnustaa, etten ole paljon tällä viikolla ilmastonmuutosta ajatellut, siitäkään huolimatta, että sähköpostiin on tullut pitkin viikkoa linkkejä ja vinkkejä kirjoittamisen avuksi. Meillä on koulussa koeviikko, joten suurin osa ajastani on mennyt kokeiden tekemiseen ja korjaamiseen. Lisäksi tälle viikolle sattui kaksi koulutusta Opit-alustan käytöstä. Kun vielä ajatukset pyörivät ensi viikon syyslomassa ja siinä, että Mies mokoma on koko viikon työssä aamut illat, (eli yhteisestä lomasta ei ole tietoakaan), ei ilmastomuutokselle ole oikein jäänyt aikaa.

Täysin en aihetta ole jättänyt miettimättä. Ajattelen ilmastonmuutosta ja sen ehkäisyä melko usein arkipäivän töiden lomassa. Erityisesti silloin, kun tiedän tekeväni jotain vastoin neuvoja. Kun ostan ruokaostoksille muovipussin unohdettuani kauppakassin. Kun kippaan savukalan nahan ja salaatin teosta jääneet biokelpoiset jätteet sekajätteiden seuraan. Kun vältän bussia ja värvään vaikka Isän kuljettamaan minut töihin.

Tänään viimeksi sain itseni kiinni toivomasta meille kahta autoa. Matkustin kotoa Jyväskylään Siskon luo, ja matka sekä bussilla että junalla kestää kauan. Omalla kyydillä olisin nopeammin perillä eikä tarvitsisi ottaa matkapahoinvointilääkettä.

Luulen, että ajatukseni kulkevat melko tavanomaista rataa. Olen kuullut ja lukenut jotakin ilmastonmuutoksesta ja toivoisin osaavani jotain tehdä, mutta epäilen, onko minulla todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa mitenkään mihinkään.

Tavallinen kuluttaja nappaa faktan sieltä, oletuksen täältä ja ohjeen tuolta. Hän kierrättää, kompostoi ja hankkii energiasäästölamppuja. Hän yrittää saada puolison uskomaan, ettei sitä lihaa tarvitse joka aterialla olla. Sitten hän lukee jonkun ilmastonmuutosepäilijän mielipiteitä, ja hämmentyy jälleen, tai jonkin tutkimuksen, jossa sanotaan, että biohajoava kassi on huonoin vaihtoehto. Paskat! Mihin tässä pitäisi uskoa ja mitä tehdä! On helpompi lyödä hanskat tiskiin ja jatkaa kuten ennen.

Tietoa on saatavilla, jos sitä haluaa kaivaa esiin. Minulle vaikuttavin ilmastonmuutoksen ehkäisyyn motivoiva juttu ei kuitenkaan ole ollut mikään fakta, vaan fiktio. Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa luettuani liityin Porkkanamafian kannustuksesta Ilmastomaajoukkueeseen ja kaivoin sen kauppakassin esiin. Pieniä askeleita olen siis jo ottanut.

Välillä tunnen suurta syyllisyyttä auton käytöstäni tai viime kesän kielimatkasta, välillä en vain jaksa välittää. Tähän Blog Action Dayhinkin viimein ilmoittauduin , kun ajattelin, että kaikkien on PAKKO tehdä jotain, edes ajatella asiaa. Oikeastaan olen sitä mieltä, että jos halutaan jotain todellisia vaikutuksia, niin tavallinen kuluttuja (eli minut) pitää pakottaa. Kyllä sitten kauppakassi muistuu mukaan, kun muovikasseja ei enää saa isollakaan rahalla.

Ei tämä ehkä ollut aivan sellainen blogikirjoitus, jota järjestäjät olivat ajatelleet, enkä enää edes muista, pitikö postaus linkittää jonnekin, eli voi olla, ettei tämä kirjoitus edes mene "mukaan". Joka tapauksessa tämä olkoon minun panokseni ilmastokeskusteluun. Vaikeaa on. Kovin vaikeaa.

Kilisee, kilisee

Ei voi olla totta, ajattelin, kun olin tänään marketissa. Näin hyllyjen välistä kimallusta, vihreitä kransseja ja joulupukin naaman. Nyt on vasta puoli väli lokakuuta, mutta siellä ne olivat: ovikranssit, kyntteliköt ja muut jouluvalot, koristeköynnökset ja lukemattomat lyhdyt. Niitä vastapäätä oli hylly täynnä kukkasipuleita ja saavillinen haravoita.

Yleensä joulun ajatteleminen saa minut hyvälle mielelle, mutta nyt iski ahdistus. Lokakuu on liian aikaista ajatella joulua. Eiväthän vielä ole kaikki lehdetkään pudonneet puista. Adventti ei ole lähelläkään. Sitä ennen on syysloma, pyhäinpäivä ja isänpäivä. Lyhdyt ja kynttilät hyväksyn. Minulla on nytkin tuossa ikkunan takana parvekkeen pöydällä lyhty, jossa palaa kynttilä. Mutta joulupallot ja -pukit! Ei vielä!

Mitä aikaisemmin joulukamat ilmestyvät hyllyille, sitä enemmän ne alleviivaavat kaupallisuutta: osta, osta, nyt voit jo aloittaa. Minut tällainen varaslähtö ei ainakaan saa ostamaan. Kun koristeita näkee jo nyt, ehtii niihin kyllästyä jouluun mennessä. Olen melko varma, että jos tänä vuonna tulee koristeita hankittua, niin ne ostetaan jostain muualta kuin tästä kaupasta.

Pitäisi vissiin puhua politiikkaa?

Osallistuin viime vuonna Blog Action Day -päivään, kun aiheena oli köyhyys. Innostuin kokeilemaan joukkotapahtumaan osallistumista, vaikka en tätä blogia yhteiskunnallisen keskustelun paikaksi perustanutkaan.



Tämän vuoden teeman on ilmastonmuutos, joka tuntui ensin niin vaikealta, että päätin jättää väliin. Sen verran tulee sähköpostiin kuitenkin pyyntöjä olla mukana, että rekisteröidyin.

Tässä voisinkin vähän verrytellä ensi viikon koitosta varten. Mistähän kirjoittaisi? Vaalirahakohusta? Vanhusten huollosta? Maahanmuuttajien työllistymisestä ja suomen kielen kursseista? Hoitotakuusta?

Yhden Hesarin kotimaan sivujen jutuista tai yksien iltauutisten aiheista voisi jokaisesta sanoa jotain. Ongelmana onkin turtuminen. Mikään ei tunnu missään, kun otsikko toisensa perään julistaa moraalittomuutta, petosta, sydämettömyyttä, vieraan pelkoa, itsekkyyttä ja järjen köyhyyttä.

En ole halukas tarttumaan yhteisiin asioihin siksikään, että tiedän, etten pysty antamaan parannusehdotuksia. Tai oikeastaan pystyn. Olen koulutusoptimisti. Uskon, että opetus ja koulutus, siis vanhanaikainen sivistys, on apu moneen. Mutta koulutus vaatii rahaa eikä muka tuota mitään (no ehkä insinöörien koulutus jotain vähän...), joten se siitä.

Tänään oli sitten iltauutisissa juttu, joka sain - taas - hetkeksi verenpaineen kohoamaan. Kyseessä ovat nämä eduskunnan harrastekerhot. En vaan ymmärrä, miksi kansanedustajilla täytyy olla jos jonkinlaista harrasteporukkaa työnantajan maksamana. Eikö niillä palkoilla nyt pysty maksamaan urheiluklubin tai vastaavan jäsenyyttä? Niinhän me muutkin teemme! Voisi se ravikerhokin kokoontua jossain paikallisessa R-kioskissa tai baarissa muiden vedonlyöjien seurassa. Tulisipa samalla vähän kontaktia äänestäjiinkin.

Ja nyt osaan antaa toimintaehdotuksenkin. Eduskunta voi lopettaa lukuisat kerhonsa ja säästää niihin menevät rahat ja ylimääräisiin tilintarkastuksiin kuluvan työajan.

Tämä pikkuasiasta politikointi ei nyt aivan ole Blog Action Dayn arvon mukaista, mutta yritän sitten ensi viikolla pohtia aihetta aivan vakavasti.