sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Legoland-reissulla

Kävin Veljenvaimon ja Veljenpoikien kanssa Legolandissa Billundissa. En oikeastaan voi sanoa, että kävin Tanskassa, koska en nähnyt Legolandin ja Billundin kylän lisäksi muuta kuin hotellin ja lentoaseman. Olin siis tällä reissulla osallinen siitä lapsiperheiden maailmankuvasta, jossa kotimaa ja ulkomaatkin kutistuvat paikoiksi, joissa käydään lomilla. Matkoilla ei mennä Tampereelle, vaan Särkänniemeen, ei Kouvolaan, vaan Tykkimäkeen, eikä Pariisiin, vaan Eurodisneyyn jne.

Koska en julkaise tässä blogissa mielelläni ihmisten kuvia, niin tämän matkaraportin pääteema ei ole Veljenpoikien tempoilu eri huvipuistolaitteissa, vaan kolmipäiväisen matkamme ruoka-anti.

Jos Legoland on huvipuisto siinä, missä mikä tahansa muukin, niin sen ruokakioskit ja ravintolat voittavat minusta muut käymäni puistot. Hyvä ruoka on oleellinen osa onnistunutta matkaa. Tällä reissulla esimerkiksi lentokoneessa tarjotut kylmät ateriat paransivat kummasti oloa, joka alkoi tuntua huteralta nähdessämme koneen, joka veisi meidät Helsingistä Billundiin. Koneessa oli vain 32 paikkaa, ja ahtaanpaikankammo lähellä. Saimme vajaan kahden tunnin matkalla yllättävän paljon syötävää: naposteltavaksi jotain vehnäkipparoita, kylmäksi lounaaksi tonnikalatahnaa ja sämpylän, katkarapuja, valkohomejuustoa ja keksejä sekä jälkiruoaksi jäätelöä. Loman kunniaksi join viiniä ja kermalikööriä. Lentokoneessa saa muuten aina haudutettua teetä. Lentoyhtiömme oli British Airways, joten tee oli ehkä senkin takia oikein hyvää.

Hotellimme Zleep oli kävelymatkan päässä lentoasemasta. Kirjaimellisesti. Vedimme matkalaukkumme vain noin 200 metriä ja olimme perillä. Hotelli on nukkumapaikka, jossa ei ole ravintolaa. Aamiaisen sai, mutta se sisälsi lähinnä erilaisia minipakkauksia juustoa ja maksapasteijaa. Onneksi oli myös jogurttia ja muroja sekä tuoremehuja. Ehdottomasti kaipasimme jotain tuoretta.

Vietimme Legolandissa kaksi päivää. Katsoimme minimaan eli legoista rakennetut erilaiset kuvaelmat ja kiersimme kaikki laitteet. Välipalaksi otimme hot dogit, jotka tehtiin hauskasti sorvattuihin sämpylöihin ja lounaaksi söimme eri kioskeista ruokaa, kukin omaan makuun. Pojat ottivat hampurilaiset, Veljenvaimo voileivän ja minä halusin tukevaa muonaa.  Kuvassa on enää toinen kanavartaista ja puolet pastasalaatista. Totta kai salaatti oli suoraan purkista, mutta enemmän se oli minun makuuni kuin Poikien ranskalaiset, jotka olivat tosi suolaisia. Ylipäätään kaikki ruoka oli suolaisempaa kuin olimme tottuneet. Minulla ei ole kuvaa ensimmäisen illan kinkkupizzasta, jonka söin Billundissa ainoassa ravintolassa, jonka löysimme auki. Se oli niin suolainen, että osa jäi syömättä vain sen takia. Seuraavana iltana löysimme toisen, krog-tyyppisen ravintolan, mutta emme enää halunneet istumaan ravintolaan, vaan otimme taksin hotelliin ja söimme huoneessa mansikoita ja muffinseja.

Iltapäivän välipalaksi otimme Veljenvaimon kanssa kaakaot kermavaahdolla ja suklaamuffinsit. Ookoo, mutta ei tietenkään niin hyvää kuin kotona itse vatkattu kerma. Huvipuisto- ja muussa retkisyömisessä tylsintä on kertakäyttöastioiden käyttäminen. Siksi olikin mukava, että lentokoneessa edes tee saatiin posliinikupista.


 Toisena päivänä iltapäiväteen seurana söin porkkanakakkua. Lautasen reunalla on teepaketti. Art of tea -merkkinen tee oli paras yllätys puistossa. Valittavana oli monenlaisia laatuja ja makuja, ja teepusseissa oli hienoja isoja teenlehtiä ja kukkien terälehtiä. Lisäksi toisella lautasella on pakko-ostos, huiman kallis lego-konvehti. Niitä oli kaksi, mutta kuvaaja myöhästyi vähän.

Legoland meni kiinni iltakuudelta. Laitteet ja kioskit menivät kiinni jo viideltä, joten meillä oli molempina iltoina hieman tekemisen puutetta. Ensimmäisenä iltana kävelimme kylän keskustaan ja etsimme ruokakaupan. Se ei ollut aivan helppoa, koska ensimmäinen kauppa oli jo mennyt kiinni ja toinen oli halpahallityyppinen marketti. Kolmas olikin sitten juuri sellainen ruokakauppa, jonka haluaisin lähikaupakseni. Pieni, mutta hyvä hedelmä- ja vihannesosasto, liha-, kala- ja leikkeletiski ja paljon valmiina ostettavaa ruokaa. Ei siis eineksiä, vaan esim. erilaisia kala- ja lihapaloja, salaatteja ja jopa valmiiksi pilkottuja hedelmäannoksia, jollaisen ostin iltapalalle.

Toisena iltana olisimme menneet Aqualandiin tms. (Yritän tarkistaa nimen, kunhan löydän Billundin kartan.) Legolandin vieressä on valtava halli, jonka sisällä on kauppoja ja pari ravintolaa sekä mainittu vesipuisto. Saimme hotellilta pyyhkeetkin, mutta saamamme informaatio aukioloajoista oli huonoa. Vesipuisto oli juuri menossa kiinni, joten emme päässeet polskimaan. Päätimme sen sijaan mennä ravintolaan, koska shoppailustakaan ei tullut mitään, sillä kaikki kaupatkin menivät kiinni.  Kuvien ruoka-annokset eivät näytä kovin hyviltä, mutta olivat kelvollisia. Söin jotain valkoista kalaa ja kaali-vihannespaistosta. Jälkiruoaksi otin creme bruleen.

Lähtöaamuna emme enää halunneet hotellin kestojuustoja, vaan menimme matka-laukkuinemme lentoasemalle. Siellä tulikin syötyä matkan ainoa viineri (danish bread). Pienen kahvion valikoimasta sain ihan mukavan aamupalan eli jugurttia ja mysliä, hedelmiä ja kolmioleivän.  Kunnon aamiainen oli tarpeen, sillä paluukoneemme oli yhtä pieni kuin tulokone, mutta lisäksi potkurimallia. Meno oli potkurikoneeksi kuulemma tasaista, mutta silti kaksi lasta oksensi :(


Koneen tarjoilu oli heikompi kuin tulomatkalla, mutta onneksi minua ei tehnyt pahaa, joten sain syötyä lihaleikkeleen ja kylmäsavulohipalan. Se ei ollut ehkä paras vaihtoehto kuoppaisella matkalla. Taas saimme jälkiruoaksi jäätelöä ja päälle vielä muffinsit teen kanssa. En harrasta lentämistä mitenkään säännöllisesti, joten en tiedä, olivatko tarjoilut standardinmukaiset, mutta minä annan British Airwaysille tästä kyllä hyvät arvosanat.

Kaiken kaikkiaan reissu oli hyvä. Kahdessa päivässä ehtii Legolandissa nähdä kaiken ja kiertää parhaat laitteet pariin kertaan. Meillä oli sikäli huono tuuri, että ilma oli kolea ja ajoittain sateinen, mikä tarkoitti kuitenkin hyvää siksi, että mihinkään laitteisiin ei ollut jonoa eikä kaupoissa ruuhkaa kuin vasta juuri ennen sulkemisaikaa. Hyvä ideamme tehdä ostokset ennen poistumista ei siten ollutkaan hyvä, mutta onneksi saatoimme jättää legopakettien oston seuraavalle päivälle. Pojat ostivat pakettien lisäksi irtolegoja, ja minä pari jääkaappimagneettia ja avaimenperää.

Tämä oli toinen Legoland-retkeni, ja luulen, että nyt paikka on nähty. Tanskaan haluaisin vielä palata, koska yhtään smörrebrödiä ei syöty. Veljeni tiesi, että Kööpenhaminassa olisi Ripley's Usko tai älä -museo, joten voi hyvinkin olla, että uusi matka Tanskanmaalle koittaa vielä.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

10 kilometriä!

Juoksin tänään 10 kilometriä! Siis kympin! Kymmenen tuhatta metriä! Kym-me-nen!!!!!

Kymppi on saavutus, jota en kuvitellutkaan, kun aloitin hölkkäämisen neljä, eikun onhan siitä jo kuusi, vuotta sitten. Lähdin lenkille, koska fysioterapeutti käski. Hän sanoi, ettei niskajumiani voi hoitaa vain niksauttamalla ja issiasvaiva vain pahenisi, jos en lähtisi liikkeelle.

Löysin Kunto Plus- tai Fitness-lehdestä jutun, jossa ohjattiin aloittelijoita juoksemaan viisi kilometriä. Ideana oli hölkätä minuutti, kävellä viisi minuuttia ja toistaa se pari kertaa, ja sitten lisätä hölkän osuutta ja vähentää kävelyä, kunnes pystyy juoksemaan vitosen. Ohjelmaan meni muistaakseni kymmenen viikkoa, mutta en seurannut sitä kokonaan.

Ensimmäisillä viikoilla hölkkäsin vanhassa sateenpitävässä takissa ja retkeilykäyttöön tarkoitetuissa housuissa - mutta uusissa lenkkareissa - ja kello kädessä. En todellakaan aikonut juosta yhtään kauempaa kuin ohjelmassa vaaditut minuutit. Ensimmäisellä kerralla minuutin jälkeen melkein käännyin takaisin mökille, koska tuntui siltä, että keuhkot räjähtävät ja henki loppuu.

Niin, aloitin harrastuksen mökillä, koska tiesin, ettei siellä tulisi moniakaan vastaan. Jälkeen päin ajatellen oli tosi turhaa miettiä, mitä muut ajattelevat. Neljän vuoden aikana olen nähnyt niin monenlaisia lenkkeilijöitä, että joukkoon kyllä mahtuu sadetakissakin huohottava. Se takki oli nimittäin täysin väärä valinta. Olin lenkkien jälkeen litimärkä, koska kaikki kosteus - eli hiki - jäi taatusti takin sisään pyörimään.

Pikku hiljaa vauhti on lisääntynyt ja varusteet parantuneet. Vieläkin hölkkään liian kuumissa asuissa. Olen nimittäin niin mukavuudenhaluinen, että en halua missään tapauksessa palella enkä kastua. Siksi minulla on lähes kelillä kuin kelillä tuulen- ja vedenpitävät varusteet. Jos lenkillä alkaa sataa, niin tiedän pääseväni kuivana kotiin. Jos ennen lenkkiä sataa, jätän lenkin väliin.

Käännekohtia juoksijan urallani ovat olleet lenkki Siskontytön kanssa ja Sinkkuelämää-elokuva. Nämä vaatinevat hieman selitystä. Siskontyttöni on minua 20 vuotta nuorempi ja aktiivinen urheilija. Hän oli käymässä mökillä ja lähti mukaani juoksemaan. Peruslenkkini on tienhaaraan ja takaisin, yhteensä 4 km. Siihen mennessä olin aina kävellyt reitillä olevat pari ylämäkeä. Siskontyttö sanoi, ettei näitä nyppylöitä kävellä ja kannusti minut hölkkäämään ylös asti. Jee! Siitä lenkistä sain varmuutta, ja sen jälkeen olenkin lähes poikkeuksetta juossut ne nyppylät ylös. Toinen peruslenkkini on toiseen tienhaaraan, jonne on yhteensä 6 km. Sitä lenkkiä en juossut pitkään aikaan, mutta totuttelin reittiin talvisin potkukelkkailemalla.

Sinkkuelämää-elokuva on toinen itsevarmuuden antaja. Ykköselokuvassa on kohtaus, jossa Charlotte miettii surkeana Carrielle, ettei voi mennä lenkille, koska on raskaana ja pelkää, että vauvalle tapahtuu jotain. Carrie sanoo, ettei mitään voi enää tapahtuia, koska Charlotte teki jo housuihinsa. Samassa yhteydessä hän sanoo"You're a runner", ja sitten näytetään Charlotte hölkkämässä puistossa. Silloin ajattelin, että jos tuo suoritus on "runner", niin yhtä hyvin minäkin voin kutsua itseäni hölkkääjäksi. Siitä lähtien olen tohtinut sanoa harrastavani hölkkäämistä.

Tähän mennessä en ole kehdannut sanoa harrastavani juoksua. Vieläkin käytän sekaisin verbejä hölkätä ja juosta. Menin tänään kympin ajassa 01:28:16, eli vauhtini on hidas. Tärkeintä minulle kuitenkin on, että hölkkäsin koko ajan. Tosin ilman podcastin kuuntelua ja Siskon kanssa puhelimessa puhumista en olisi ehkä mennyt matkaa loppuun. Luulenkin, että minusta ei tule pitkän matkan juoksijaa siitä syystä, että yksikseen hölkkääminen on niin tylsää.

Nyt lopuksi voin vielä paljastaa, että tämä suuri saavutukseni syntyi vahingossa. Lähdin menemään ja ajattelin, että kun olen juossut sekä ykkös- että kakkoslenkin, niin 8 km on kasassa. Ollessani toisessa tienhaarassa ja katsoessani kännykän Sports Tracker-sovellusta tajusin, että 8 on jo juostu ja että vielä on mentävä 2 km takaisin päästäkseni perille. En tajua, miten saatoin ajatella noin väärin. Tosin olen perheen piirissä tunnettu surkeasti laskupäästäni. Hetken jopa mietin, että soitan Miehelle ja pyydän häntä hakemaan. Sitten päätin kokeilla, ja tässä ollaan. Jalat väsyneinä, mutta pää pilvissä. Juoksin tänään 10 km!