perjantai 15. lokakuuta 2010

Blog Action Day 2010: Vesi



Vettä! Tänään sitä taas satoi. Aamulla kävellessäni en ollenkaan muistanut tämän Blog Action Dayn aihetta, vaan harmittelin, että saisi sade loppua, ennen kuin lähdetään viikonlopun viettoon.

Sade on meille jokasyksyinen itsestäänselvyys, ja tuleehan vettä muinakin vuodenaikoina. Juomakelpoista vettä tulee hanasta, ja onpa sitä tarjolla kaivoissa ja metsälammissakin. Vesi ei kuitenkaan ole vähäpätöinen aihe yli 5000 bloggaajaan pohdittavaksi. Kun tutkii Blog Action Day -sivuston tarjoamaa aiheluetteloa, tajuaa hetkessä, miten tärkeä aihe on tälle vuodelle valittu.

Vettä tarvitaan kaikkeen: juotavaksi, ruoan valmistukseen, minkä tahansa tavaran valmistukseen, maanviljelyyn, hygieniaan... Emme tule toimeen ilman vettä. Kuitenkin iso osa maapallon ihmisistä elää aivan eri tilanteessa kuin me suomalaiset, joille puhtaan veden saaminen on vain ranneliikkeen takana. Pelkästään fakta, että naiset ympäri maailmaa käyttävät 40 miljardia tuntia vuodessa veden hakuun, on tyrmistyttävä.

Osallistumiseni tähän bloggaajien päivään jäi viime tippaan (pun intended), mikä johtuu minua tällä haavaa vaivaavasta surumielisyydestä ja pessimistisyydestä. Mitäpä minä tässä kirjoitan maailmanlaajuisesta aiheesta. Mitä se muuttaa, vaikka olenkin lyhentänyt suihkujeni pituutta tai käytän ruoanlaittopuuhien ylijäämävettä kukkien kasteluun? Onneksi tähän päivää osallistuu myös esim. Valkoisen talon blogi. Leviääpä ainakin tietoisuus asiasta.