Kannattaa herätä ajoissa

Heräsin ennen kellonsoittoa ja Miestä! Pakkohan sitten oli nousta lukemaan lehteä.

Aikaisen ylösnousun ansiosta tänään oli hyödyllinen päivä. Siihen asti kun menin töihin... Aamuherätys normaalia aikaisemmin kyllä kannatti noin muuten. Ehdin tehdä kävelylenkin huurteisina rapisevia lehtiä ihailemassa, ostaa loppuviikon ruoat, lukea opiskelijoiden töitä ja tehdä pari jouluostosta.

Ekat joululahjat on nyt hankittu ja paketoitukin. Katsoin myös suosikkisarjaani Ratkaisijaa ja jaksoin jopa päivittää lukupäiväkirjaa. Jospa illan oppitunnitkin olisivat menneet putkeen. Mutta ehkä on niin, että energia ei riitä koko päiväksi, ja normaali tapani velttoilla aamupäivä takaa jonkinlaisen vireyden illaksi.

Netti kyllä olisi toiminut. Eilinen harmitus johtui turvapäivityksestä, johon oli sitten jäänyt aukkoja. Tai siis joka oli liian tiivis. Näin ainakin ymmärsin.

En muuten kadehdi atk-tukihenkilöitä, jotka joutuvat selittämään kaltaisilleni tekniikan kiemuroita. Aika harvoin tapaa sen alan ihmisen, joka osaisi asettua maallikon asemaan ja selittää havainnollisesti eli käyttämällä minun maailmaani sopivia esimerkkejä. Aika usein saa vain nyökytellä ja olla ymmärtävinään. Oma vika tosin, jos en kysy.

Jostain syystä nyt ei sitten nukuta, mikä ei lupaa hyvää huomiselle. Pitäisi kerätä voimia, sillä Siskon perheen lahjat pitää huomenna saada hankittua. Vaikka tiedän, mitä ja kenelle, niin hommaa saattaa vaikeuttaa erään tanskalaisen muovipalikkatuotteen saatavuus. Oman kylän Prismasta toivottu paketti oli loppunut.

"Mikäli havaitsette ongelmia nettisivuille pääsyssä, ottakaa yhteys"

Tänään kesken koulupäivän (eli illan) tuli Kollega Anne melkoisen tuohtuneena luokastaan ja selitti jotain, miten ei ollut päässyt nettiin kurssin sivuille. En kuunnellut kovin tarkasti, vaan heitin, että mullakin oli eilen sen kanssa ongelmia. Ilmeisesti jokin päivitys meneillään. Nehän silloin tällöin haittaavat iltatyöskentelyä.

Vähänpä tajusin, minkälaisestä päivityksestä oli kyse. Vasta kotona luettuani Opeblogin jutun Kotkan oppilasverkossa sosiaaliset verkostot kielletty – paitsi Facebook ymmärsin, että seuraavan päivän tunnit menevät osin uusiksi. En pääsekään käymään läpi äikän kurssin keskustelua, koska se on ollut Ningissä.

Olen vetänyt parin vuoden kursseihin liittyviä keskusteluja ja mm. Seitsemän veljestä -lukupiiriä Ningissä. Tai ei niissä mitään vetämistä ole. Opiskelijat keskustelevat varsin innokkaasti, todella asiantuntevasti ja asiallisesti. Samaan keskusteluun ovat liittyneet sekä etä- että lähiopiskelijat. Eräässä kokeilussa mukana oli aikuislukio ja päivälukio, jolloin keskusteluihin otti osaa eri sukupolvia.

Olemme yleensä kirjautuneet ensimmäisen kerran tunnilla ja samalla kirjoittaneet ekan kommentin. Siitä on ollut hyvä jatkaa kotona. Esimerkiksi Seitsemää veljestä lukeva joukko intoutui upeisiin keskusteluihin. Puhuttiin veljesten luonteista, käyttäytymisestä, miehisyydestä ja naiskuvasta. Millään kirjallisuustunnilla emme olisi yksinkertaisesti ehtineet käydä läpi kirjan joka lukua, niin kuin nettikeskustelussa teimme. Lisäksi opiskelijat saivat kysyä minulta tekstissä olevia hankalia sanoja. Siinä saattoi muutama entisajan työväline tai vaatekappale tulla tutuksi.

Uskon (pakkohan minun on), että ATK-keskuksella tms. on ollut pätevät syyt toimintaansa. Eniten tässä harmittaa se, miten asia tuli tietooni. Ilman Kollegaa olisin huomenna ollut itse samassa tilanteessa ihmettelemässä, mikä nyt on vikana. Toiseksi harmittaa se, että yksipuolisesti mennään tekemään päätöksiä, joilla on suht isoja vaikutuksia. Olisi mukava tulla edes kuulluksi - ja kuulla päätösten takana olevat perustelut.

Ja ilman muuta minua harmittaa, jos seuraavalla kurssilla en pääse luokassa esittelemään alustaa ja näyttämään, miten siellä toimitaan. Keskusteluista en kuitenkaan luovu. Ne ovat tulleet jäädäkseen.

Hoh-hoijaa, onneksi on jo joulukuu

Tänä vuonna marraskuu tuntui erityisen synkältä. Luultavasti viime vuonna oli yhtä pimeää ja masentavaa, mutta sitä ei vain muista, mikä tietysti on hyvä. Jos muistaisi jokaisen pimeän ja tihkusateisen päivän, se masentaisi entisestään.

Tänä syksynä olen saanut maistaa peruskoulun opettajan hommia. Ryhmäni on pieni, hyväkäytöksinen ja melko motivoitunutkin, mutta teini-ikäinen. Vaikka suurin ongelma on suomen kieli ja vaikka kaikkien muidenkin ryhmän opettajien mielestä meillä on harvinaisen kiltti ryhmä, olen melko poikki.

Tiesin jo opetusharjoittelun jälkeen, että perusaste ei ole minun hommiani. Edellisessä työpaikassani eräs syy vieterin katkeamiseen oli muutaman vuoden rupeama nuorisoryhmän opettajana. En silloinkaan väsynyt opettamiseen, vaan kasvattamiseen.

On helppo sanoa, etten pärjää nuorten kanssa, koska minulla ei ole omia lapsia. Tämä lieneekin ainoa tilanne, jossa otan tyynesti vastaan ym. kommentin. Käytän sitä myös itse, vaikka en usko siihen. Lapsettomuus ei tee kenestäkään huonoa opettajaa. Ei hyvääkään, ei sen puoleen.

Opettaminen on yksi juttu, kasvattaminen toinen. Tosin ei lapsettomuus tee kenestäkään huonoa tai hyvää kasvattajaakaan. Toiset vain osaavat ohjata, neuvoa ja oikeassa kohdassa olla tiukkoja. Toisilla menee hermo.

Tämän viikon kohokohta on ollut panna jouluvalot parvekkeelle, tuoda pikkuinen kuusi sisään ja eilen ostaa jouluruusu. Joulukoristeet, nykyään useimmiten valkoiset, tuovat vähän kerrassaan valoa synkkyyteen. Enää pari viikkoa töitä, ja sitten alkaa koeviikko ja loma!

Spotify ja TV-kaista - toiseksi parasta netissä

En muista, keneltä sain kutsun Spotifyyn, mutta TV-kaistan kokeilutunnukset sain Puhujainkulman Pörniltä. Kiitos kaunis molemmille! Nyt kun sain vihdoin hommattua laajakaistan kotiin, niin olen siis päässyt kokemaan ääntä ja liikkuvaa kuvaa.

Spotify varsinkin on suosikkini. Tehdessäni kotihommia tai töitä tykkään kuunnella jotain taustalla. Musiikki vaimentaa muut äänet ja jotenkin pitää myös ajatukset kasassa. Eniten kulutan barokkimusiikkia ja muuta kevyttä klassista tai muuta instrumentaalimusiikkia. Laulettu musa toimii siivotessa, kun voi hyräillä tai hoilata mukana.

Aiemmin kuuntelin Classic-radiota ja levyjä, mutta pikkuinen cd-soittimemme muutti mökille ja Classic-radio meni konkkaan. Sitten siirryin telkkariin, josta löytyi Ylen Klassinen, mutta ison tv:n pitäminen päällä pelkän musiikin takia tuntui väärältä ja sieltä kaikuivat välillä melkoisen hurjat aariat.

Nyt sen sijaan menen Spotifyyn, valitsen haluamani musiikinlajin ja klikkaan. Tänäänkin mietin, mikä saisi iloiselle tuulelle. Muistin Love, actually -elokuvan ja löysin sen soundtrackin. Mukana on ajankohtaan sopivasti vielä joululaulukin.

TV-kaista lähti vasta käyntiin, mutta ehdin jo ensimmäisen nauhoituspäivän jälkeen kokeilla ja vilkaista - nyt tosin hävettää sanoa - Häähullut-ohjelmaa. Ohjelma oli tyhmä (muistan siinä joskus olleen ökyrikkaita alipainoisia manhattanilaismorsiamia, joita oli hauska seurata), mutta se toimi. Pahoin pelkään, että kokeilun jälkeen täytyy harkita palvelun ostamista.

Tosin ensin täytyy myös harkita kaiuttimien ostamista. Että siinä mielessä laajakaista näyttää huonot puolensa. Tulee lisää ostettavaa.

Niin, parasta netissä ovat edelleen ystävät ja tutut, jotka ottavat mukaan, neuvovat ja joskus jopa lahjoittavat näitä kivoja kutsuja. Myös Google Wawe -kutsu tuli Qaiku-tutulta Jalilta. Mutta weiwiä en ole vielä päässyt todella kokeilemaan. Siitä joskus myöhemmin.

Saa huolehtia

Nyt kun sikainfluenssa jyllää, kuulee monen suusta, miten tyhmää on vouhkata taudista, joka on ihan sama kuin mikä tahansa kausi-influenssa. Totta on, että varmaan vasta tämän epidemian aikana on monelle kirkastunut, miten paljon tavallisenkin influenssan jälkitauteihin kuolee ihmisiä. Minusta on silti hyvä, että asiasta nyt puhutaan.

Jostain luin, että nyt suomalaiset ovat oppineet pesemään käsiään. Mielestäni se ei näy missään. Olen edelleen yksi harvoja ja usein ainoa, joka menee ennen ruokailua tai kahvihetkeä käsienpesulle. Joka tapauksessa tietoisuus käsihygieniasta on ainakin lisääntynyt.

Se, että kausi-influenssaankin kuolee ihmisiä, ei lohduta kaikkia meitä, joiden läheisellä on sikaflunssa. Mitä nuorempi potilas, sitä huolestuneemmat sukulaiset ja ystävät. Eikä huolestumisen tunnetta vähennä se, että lähipiirissä on vanhempaakin väkeä. Emme haluaisi menettää ketään.

Okei, huolehtiminen on turhaa, mutta tunnetta on vaikea välttää. Jos pelosta ei saa edes puhua, tuntuu vielä pahemmalta. Kuolemasta ei paljon puhuta, eikä sitä haluta ajatella. Mutta silloin kun kuoleman ajatteleminen painaa oloa, niin toivon kaikille kumppania tai ystävää, jonka kanssa asiasta puhua. Yksin pelkääminen ei auta ketään eikä mitään.

Blog Action Day 2009: ilmastonmuutos

Pakko tunnustaa, etten ole paljon tällä viikolla ilmastonmuutosta ajatellut, siitäkään huolimatta, että sähköpostiin on tullut pitkin viikkoa linkkejä ja vinkkejä kirjoittamisen avuksi. Meillä on koulussa koeviikko, joten suurin osa ajastani on mennyt kokeiden tekemiseen ja korjaamiseen. Lisäksi tälle viikolle sattui kaksi koulutusta Opit-alustan käytöstä. Kun vielä ajatukset pyörivät ensi viikon syyslomassa ja siinä, että Mies mokoma on koko viikon työssä aamut illat, (eli yhteisestä lomasta ei ole tietoakaan), ei ilmastomuutokselle ole oikein jäänyt aikaa.

Täysin en aihetta ole jättänyt miettimättä. Ajattelen ilmastonmuutosta ja sen ehkäisyä melko usein arkipäivän töiden lomassa. Erityisesti silloin, kun tiedän tekeväni jotain vastoin neuvoja. Kun ostan ruokaostoksille muovipussin unohdettuani kauppakassin. Kun kippaan savukalan nahan ja salaatin teosta jääneet biokelpoiset jätteet sekajätteiden seuraan. Kun vältän bussia ja värvään vaikka Isän kuljettamaan minut töihin.

Tänään viimeksi sain itseni kiinni toivomasta meille kahta autoa. Matkustin kotoa Jyväskylään Siskon luo, ja matka sekä bussilla että junalla kestää kauan. Omalla kyydillä olisin nopeammin perillä eikä tarvitsisi ottaa matkapahoinvointilääkettä.

Luulen, että ajatukseni kulkevat melko tavanomaista rataa. Olen kuullut ja lukenut jotakin ilmastonmuutoksesta ja toivoisin osaavani jotain tehdä, mutta epäilen, onko minulla todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa mitenkään mihinkään.

Tavallinen kuluttaja nappaa faktan sieltä, oletuksen täältä ja ohjeen tuolta. Hän kierrättää, kompostoi ja hankkii energiasäästölamppuja. Hän yrittää saada puolison uskomaan, ettei sitä lihaa tarvitse joka aterialla olla. Sitten hän lukee jonkun ilmastonmuutosepäilijän mielipiteitä, ja hämmentyy jälleen, tai jonkin tutkimuksen, jossa sanotaan, että biohajoava kassi on huonoin vaihtoehto. Paskat! Mihin tässä pitäisi uskoa ja mitä tehdä! On helpompi lyödä hanskat tiskiin ja jatkaa kuten ennen.

Tietoa on saatavilla, jos sitä haluaa kaivaa esiin. Minulle vaikuttavin ilmastonmuutoksen ehkäisyyn motivoiva juttu ei kuitenkaan ole ollut mikään fakta, vaan fiktio. Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa luettuani liityin Porkkanamafian kannustuksesta Ilmastomaajoukkueeseen ja kaivoin sen kauppakassin esiin. Pieniä askeleita olen siis jo ottanut.

Välillä tunnen suurta syyllisyyttä auton käytöstäni tai viime kesän kielimatkasta, välillä en vain jaksa välittää. Tähän Blog Action Dayhinkin viimein ilmoittauduin , kun ajattelin, että kaikkien on PAKKO tehdä jotain, edes ajatella asiaa. Oikeastaan olen sitä mieltä, että jos halutaan jotain todellisia vaikutuksia, niin tavallinen kuluttuja (eli minut) pitää pakottaa. Kyllä sitten kauppakassi muistuu mukaan, kun muovikasseja ei enää saa isollakaan rahalla.

Ei tämä ehkä ollut aivan sellainen blogikirjoitus, jota järjestäjät olivat ajatelleet, enkä enää edes muista, pitikö postaus linkittää jonnekin, eli voi olla, ettei tämä kirjoitus edes mene "mukaan". Joka tapauksessa tämä olkoon minun panokseni ilmastokeskusteluun. Vaikeaa on. Kovin vaikeaa.

Kilisee, kilisee

Ei voi olla totta, ajattelin, kun olin tänään marketissa. Näin hyllyjen välistä kimallusta, vihreitä kransseja ja joulupukin naaman. Nyt on vasta puoli väli lokakuuta, mutta siellä ne olivat: ovikranssit, kyntteliköt ja muut jouluvalot, koristeköynnökset ja lukemattomat lyhdyt. Niitä vastapäätä oli hylly täynnä kukkasipuleita ja saavillinen haravoita.

Yleensä joulun ajatteleminen saa minut hyvälle mielelle, mutta nyt iski ahdistus. Lokakuu on liian aikaista ajatella joulua. Eiväthän vielä ole kaikki lehdetkään pudonneet puista. Adventti ei ole lähelläkään. Sitä ennen on syysloma, pyhäinpäivä ja isänpäivä. Lyhdyt ja kynttilät hyväksyn. Minulla on nytkin tuossa ikkunan takana parvekkeen pöydällä lyhty, jossa palaa kynttilä. Mutta joulupallot ja -pukit! Ei vielä!

Mitä aikaisemmin joulukamat ilmestyvät hyllyille, sitä enemmän ne alleviivaavat kaupallisuutta: osta, osta, nyt voit jo aloittaa. Minut tällainen varaslähtö ei ainakaan saa ostamaan. Kun koristeita näkee jo nyt, ehtii niihin kyllästyä jouluun mennessä. Olen melko varma, että jos tänä vuonna tulee koristeita hankittua, niin ne ostetaan jostain muualta kuin tästä kaupasta.