Verkko liekeissä eli somea oppimassa

Sometu-pikkujoulu?

Osallistuminen mielenkiintoisiin keskusteluihin kalamaljassa ja world cafessa, erilaisista nettimedioista kuuleminen ja niiden kokeilu, luova kirjoittaminen, powerpointtien tuunaus ja monien uusien Twitter-kontaktien ja Facebook-frendien löytäminen.

Lisäksi tuliveistoksen rakentaminen ja polttaminen (kuvassa), saunominen ja uiminen, syöminen ja juominen sekä Powerpoint-karaoke.

Sometun rivijäsenenä mietin hetken, ennen kuin päätin osallistua Espoon Siikarannassa viikonlopputapaamiseen ja pikkujouluun. Olisihan sitä ollut muutakin näin joulun alla. Niin kuin suursiivousta. Mummon antama malli istuu tiukassa, mutta onneksi olen valmis joustamaan. Tosin yllätyksekseni Mies soitti ja kysyi, mitä sanon, jos hän imuroi sohvat. Mitäpä minä siihen. En suinkaan vastustellut.

Kun siivousmurheet olivat siis pois mielestä, niin saatoin keskittyä osallistumaan. Ykköskokemukseksi voisin valita keskustelut. Yhtään keskustelua ei käyty tyypillisessä seminaarimuodostelmassa, vaan nyt kokeiltiin kalamaljaa eli fish bowl -menetelmää, joka muuttaa perinteisen paneelikeskustelun kaikkia osallistujia aktivoivaksi pyöreän ringin keskusteluksi. Osallistuin ensimmäistä kertaa myös world cafe -keskusteluun, jossa rikotaan tavanomaisen ryhmäkeskustelun rutiineja. Aiheet eivät olleet helppoja, mutta olivat mielenkiintoisia: Miten päästä mukaan oppimistarinaan? ja Aktiivinen kansalaisuus.

Molemmat olivat sekavia, mielenkiintoisia ja ehdottomasti hauskoja tilanteita. Ja koko ajan mukana oli osallistujia myös verkon välityksellä ainakin Connect prossa ja Twitterissä. Vaikka tekniikka ei aina toiminut niin kuin piti, niin oli mahtavaa saada väläys mahdollisuuksista, joita kameroiden ja läppäreiden käyttö tuo tullessaan, kun keskitytään asiaa eikä laitteisiin. Olen varma, että ennen eläkkeelle lähtöäni käytän nyt kokeiltuja juttuja osana normaalia koulutyötä.

Työpajoissa keskustelin Powerpointeista, kokeilin vihdoin Google Wavea ja sain lisävinkkejä kuvien käytöstä. Twitterin esittely ja vierihoitona annetut neuvot ja vinkit sekä sen että Facebookin käyttöön osuivat kohdalleen. Kiitos @Pauliina!

Luovan kirjoittamisen sessio palautti mieleen taas kirjoittamisen hauskuuden. Pääsisinpä joskus oppitunnilla samaan tunnelmaan, mikä vallitsi hetki ennen kuin Anne-kollega näppäsi ensimmäisen kuvan valkokankaalle ja antoi luvan aloittaa.

Niin ja se tuliveistos. Päivän istumisen ja runsaan ruokailun jälkeen teki mieli ulos, ja pääsin auttamaan @Peeiitä illan toisen kohokohdan eli tuliveistoksen rakentamisessa. Tuloksena oli verkko, joka hehkui illassa. Teos oli paitsi verkkoelämän symboli niin samalla yksi 3000:sta kannanotosta ilmaston lämpemistä vastaan. Flickrissä lisää kuvia.

Illan toinen kohokohta oli Powerpoint-karaoke. Arpa ei onneksi osunut minuun, joten vältyin joutumasta yleisön eteen esittämään itselleni vierasta Slidesharesta napattua Powerpoint-esitystä. Hervottoman hauskat tulkinnat paikoin yhtä hervottomista kalvosarjoista kyllä naurattivat. Pelko omasta vuorosta hieman laimensi iloa.

Vielä jäi asioita oppimatta. Vuoroaan odottavat ainakin Flowdockin käyttö ja Second life. Spotifyn säestyksellä tanssittu humppa sen sijaan saa jäädäkin kokeilematta.

****************************************************************************

Luettuani tämän postauksen minun oli pakko vetää henkeä. Vasta noin kahdessa vuodessa (liityin Sometuun vuoden 2007 lopulla ja aloitin blogin 10.7.2008) olen oppinut valtavasti. Kaksi vuotta nuorempi minäni ei olisi ymmärtänyt puoliakaan ym. termeistä ja ohjelmista, eikä nykyinenkään minä niin nörtti vielä ole, että todella hallitsisi ne. Lisäsin siksi linkkejä, jos vaikka joku satunnainen selaaja sattuisi ihmettelemään, mitä nuo kaikki ovat. Ja jos erilaisten härpäkkeiden oppiminen kiinnostaa, niin Sometua parempaa paikkaa ei ole.

Kielimatkalta kotiutunut

Kaksi viikkoa Antibesissa menivät nopeasti. Vähän harmittaa näin jälkeen päin, etten kuitenkin tsempannut niiden koneiden kanssa ja kirjoitellut vaikutelmia paikan päältä. Olisin jopa saanut Opiskelukaverilta yhdeksi iltapäiväksi lainaksi läppärin, jossa oli qwerty, mutta päätin kuitenkin mennä rannalle...

Päällimmäinen muistikuva noista viikoista on kiire ja kosteus sekä kivat ihmiset. Kosteus siksi, että lämpötila oli koko ajan yli 25, yleensä 30. Ilmankosteuslukemia en tiedä, mutta koko ajan oli pieni hiki. Vain kahviloissa ja kaupoissa, joissa oli ilmastointi, saattoi hetken hengähtää.

Kivoja ihmisiä oli koulussa paljon. Tutustuin kahteen rouvaan, joiden kanssa ollaan nyt Facebook-frendejä. Puhuimme kolmen kansalaisuuden ryhmässämme englantia (ja opimme natiivipuhujalta paljon), joten ranskan harjoittelua ei ollut niin paljon kuin olisi voinut olla. Puhuimme kyllä asiasta ja olimme yhtä mieltä, että on parempi tutustua kunnolla kuin keskustella joka päivä siitä, missä kävimme edellisenä iltana ja mitä söimme. Jokaisen ranskan taito oli perustasoa, joten kovin kummoisiin keskusteluihin se ei olisi taipunut.

Kiirettä ei tosissaan ollut, vaan minulla oli vain kiireen tuntu. Lomalla ei tavallisesti ole aikataulua, mutta kielimatkalla joka päivä oli ohjelmaa ja olimme riippuvaisia bussiaikatauluista, joten kelloa tuli vilkuiltua vähän väliä. Olin matkalla Siskontytön kanssa. Hän oli juniorikurssilla. Usein koulun jälkeen tekstailimme iltapäivän ohjelmasta, josta sai etukäteen vain vähän tietoa, joten usein olin passissa odottamassa. Oma ohjelma varmistui vasta sitten, kun juniorien ohjelmasta oli tarkempi tieto. Tilannetta mutkisti vielä, että toinen uusi kaverini oli kurssilla vanhempi-lapsi -ohjelmassa, ja tytöllä oli erilainen ohjelma kuin muilla junioreilla.

Ranskan taitoni ei ehkä kehittynyt kieliopin kannalta, mutta rentoutta ja sujuvuutta sain ranskaksi reagointiin. Lisäksi jonkinlainen kielen rytmin tavoittaminen auttaa kuuntelemaan, vaikka asia muuten olisi liian vaikeaa. Esimerkiksi tämäniltaisen Monsato-dokumentin ranskankielinen toimittajaa kuuntelen mielelläni, vaikka sanasto on vaikeaa. Itse asia on todella karmea. Vaikutti siltä, että vaikka käytännön kierrättäminen ei aivan toiminut, niin Ranskassa ollaan todella kiinostuneita ekologiakysymyksistä. Katselin monena iltana "Thalassos"-kanavaa (tai vastaavaa, en muista nimeä kokonaan), jolta tuli koko ajan jotain luontoon ja erityisesti luonnonsuojeluun liittyvää ohjelmaa.

Näin viikon kuluttua ei enää suusta lipsahda "oui" tai "merci", ja lopullinen kotiutuminen kotimaahan oli tänään Riihimäen Pressossa, kun tarjolla olisi ollut "croissantteja". Tuli heti ikävä Antibesin leipomoiden ihania vitriinejä.

Mobiilisti

Tämä on mahtavaa! Istun junassa, luen sähköposteja, tutkin FriendFeediä ja selailen blogeja. Olen istunut tätä matkaa vuosien ajan. Ensin tämä oli koti- ja opiskelupaikan väli; nyt matkaan Siskon luo. Tämä on paras yksin matkustettu reissu koskaan: alkumatkasta juttelin tuttavan kanssa ja nyt loppumatkasta hyödynnän nettiä.

Kun 80-luvun puolivälissä aloin kulkea lähes viikoittain tätä matkaa, en osannut haaveillakaan mahdollisuudesta tehdä kirjoitushommia matkalla. Puhumattakaan elokuvien katselusta. Muistan, kun juniin tuli lastenvaunut ja elokuvavaunut. Edelliset paransivat viihtyvyyttä, kun käytäviä pitkin juoksentelevat penskat siirtyivät niihin leikkimään. Jälkimmäiset kuulostivat hyvältä, mutta todellisuudessa niistä tuli (tai siltä tuntui) vain piirrettyjä, tai sitten elokuva oli alkanut jo edellisellä asemalla.

Nyt kassissani on läppärin lisäksi kuulokkeet ja elokuva. Nettiyhteys on kuitenkin toiminut koko matkan niin hyvin, että olen vain nauttinut virtuaaliseurasta. Eikä näytön katsominen tunnu aiheuttavan pahoinvointia kuten kirjan tai lehden lukeminen.

Ainoa huono puoli ovat nämä ns. PC-paikat. Virtaa tulee kyllä, mutta penkkien välissä oleva "pöytä" on niin kapea, ettei sille mitenkään mahdu kuin yksi kone. Juttelin asiasta vastapäätä istuvan kanssa, ja hän kertoi, että Pendolinoissa pöydät ovat käytännöllisemmät. Tätä matkaa teen IC:llä.

Koneita täällä piisaa. Tässäkin vaunussa näkee yhdeltä istumalta neljä läppäriä. Melkein kaikki alle kaksikymppiset istuvat napit korvissa. Puhelimet eivät onneksi soi. Olen sen verran tuore mobiililaitteiden käyttäjä, että rekisteröin aina läppäreiden näpyttelijät. Takanani istuvat harmaapäiset rouvatkin juttelivat, miten "nuorisolla on aina noita koneita".

Nuorille itselleen tämä taitaa olla normaalia elämää, eivätkä he taatusti halua kuulla tädin juttuja ajoilta ennen kännyköitä. Yhtä vähän minä halusin kuulla Isän tarinoita pula-ajasta (hän taisi tosin sepittää niistä osan). Myönnän kyllä syyllistyneeni Siskon lasten kiusaamiseen Kun-minä-olin-nuori-niin-ei-silloin-ollut-pleikkareita -jutuilla.

Viime aikoina on puhuttu paljon internetin vaaroista - ja pitää puhuakin - mutta kyllä tietokone ja netti ovat tuoneet elämään valtavasti hyvää. Sitähän minäkin yritän lapsille kertoa, kun muistelen aikoja ilman mobiilitekniikkaa. Kun on elänyt ilman tätä hauskuutta, osaa tätä arvostaa.

Tietokone - iloa, muttei ilmaiseksi

Tänään Hesarissa oli iso juttu siitä, miten paljon tietokoneet kuluttavat energiaa. Esimerkiksi Telia Soneran palvelimet kuluttavat yhtä paljon kuin Kauniainen, eikä yksittäisen tietokoneenkaan omistaja ihan vähää kuluta. Yksi Google-haku vie energiaa saman verran kuin tunti energiasäästölampun valoa.

Heti tuli huono omatunto. Olen viettänyt pari päivää tämän makkoseni (MacBook) päivitysten kanssa ja kuljettanut konetta pitkin kauppareissuja ilmaisen nettiyhteyden perässä, joten nyt kun kaikki on taas ok, niin ei ollutkaan kiva jatkaa bloggaamista.

Ajattelin kyllä taannoin riisikeitintä ostaessani, ettei pieni taloutemme kaipaisi enää yhtään sähkölaitetta, mutta tietokoneen kanssa työskennellessäni en ole sähkönkulutusta miettinyt. Nyt energia-aatosten lisäksi tuli hiilidioksidipäästöpohdintaa. Tosin Hesarin jutussa mainittiin, että Suomi ei ole palvelimille pahin mahdollinen paikka, vaan täällä olisi mahdollista hyödyntää viileää ilmastoa ja vesistöjä.

Huono omatunto on nykyään pysyvä seuralainen, ainakin uutisia katsellessa ja lehteä lukiessa. Jos omatunto ei kolkuta jostakin energia-asiasta, niin sitten maailman epätasa-arvoisuudesta, tai jos ei muusta, niin omasta elämäntavasta, syömisestä, liikkumisesta tai vaikka nukkumisesta. Ja nyt siis myös tietokoneen käytöstä.

Yritän tehdä jotain, mutta aina tuntuu riittämättömältä. Kompostointi tai kierrättäminen tuntuvat pisaralta meressä, kun kuitenkin meillä on auto ja kilometrejä kertyy mökkireissuista aika paljon. Eikä se, ettemme harrasta lentomatkailua, paljon lohduta.

No, pieniä tekoja aion tehdä jatkossakin. Jossain vaiheessa varmaan tulevat kiellot ja käskyt ja radikaalit toimenpiteet. Ehkä sitten vanhainkodissa, kun sähköä ja kuumaa vettä saadaan vain kerran päivässä tunti kerrallaan, me bloggaajat ja muut 2000-luvun alun aikuiset muistelemme aikaa, kun mitään rajoituksia ei ollut. Meidän – tai teidän muiden – lapsenlapset sitten moittivat meitä tolkuttomasta tuhlauksesta.

Autolla ajaminen vähenee meillä aina loma-aikoina. Saatamme kököttää mökillä yli viikon ilman autoreissuja, jos vain ruokaa on tarpeeksi. Nykyisillä bensanhinnoilla pitemmät matkat suunnitellaan usein niin, että yhdellä reissulla on monta asiaa.

Niin eilenkin. Menimme Helsinkiin ostamaan apupöytää patiolle (Ikeasta oli löydetty sopiva), hoitamaan makkosen päivitystä ja tapaamaan Siskon perhettä sekä viemään Anopille syntymäpäiväkukat.

MacPeople Storesta ostin piuhan, jolla saa koneen yhdistettyä verkkoon. Samalla kyselin neuvoja päivitysongelmaani. Täällä tiedon valtavirran sivulla kinttupolkuvauhdilla kestää päivitysten lataaminen kauan. Viime viikolla Hämeenlinnan kirjastossa käytin ilmaista yhteyttä ja sain neuvojakin, jolloin osa päivityksistä onnistui. Iso lataus aiheutti kuitenkin ongelmia. Sain neuvoja Kollegalta ja vinkin mennä Hesassa M-baariin vanhan linja-autoaseman viereen.

Piuhaa en osannut käyttää, mutta ohjeiden ja ilmaisen wlan-yhteyden avulla päivitys onnistui. Palasin MacPeople Storeen ja ostin innoissani vielä laukun koneelleni. Meitä palvellut nuori nainen oli tosi hyvä. Hän esitteli laukkuja ja antoi samalla pari vinkkiä koneen käytöstä. Hän oli ystävällinen ja asiantunteva. Siihen kauppaan on mukava palat myöhemminkin.

M-baari oli myös mukava kokemus. Mies muisti, miten sama paikka oli hänen lapsuudessaan Valion jäätelöbaari. Pohjakaavaa lukuun ottamatta kaikki oli tietysti muuttunut. Lapsena hän söi siellä jäätelöä, nyt aikuisena joi valkoviiniä. Söin jonkinlaisen voileivän, mutta seurasin päivitystä niin innokkaasti, etten enää muista, millainen se oli. Sen muistan, että siellä sai valita usean teelaadun joukosta irtoteetä, mikä on loistava juttu. Aina kun saa irtoteetä teepussien sijaan, on teenjuojan syytä olla tyytyväinen.

Päivän kruunasi pikavisiitti Linnanmäelle. Siskon perhe vietti siellä koko päivän, mutta me vain käväisimme. Oli kiva katsella, miten lapset ja isommatkin nauttivat eri pyörityksestä ei laitteissa. Olen viimeksi käynyt Lintsillä joskus nuorena, joten koko alue näytti ihan erilaiselta.

Tietokoneen iloja on mm. se, että voin katsella Lintsillä ottamiani kuvia ruudun kokoisina. Ilahduin myös siitä, että tällä vaatimattomalla blogillani on jo lukijoita ja olen saanut kommenttejakin. Kiitos! Sain uutta potkua kommentoida itsekin.