Tilannekatsaus

Opettajan elämää: Pitkä viikonloppu on mennyt kokeita ja esseitä ym. kirjoituksia lukiessa. Onneksi on satanut. Kuvan maisema on edessäni, joten olen tuijotellut vaihtelevaa ilmaa kuunnellen samalla lintujen laulua. Osa niistä karjuu niin kovaa, että sen kuulee ikkunan läpi.

Kirjoista: Lukupiirin kokous on huomenna, ja luettava kirja unohtui kotiin. No, Siri Hustved ei oikein imaissut, joten ehkä on hyvä saada kimmoketta lukemiseen muiden kommenteista. Työminällä pitämäni lukupäiväkirjablogikin odottaa postauksia, mutta kun ei ehdi.

Kahviloista: Siis mistä? Missään kahviloissa ehdi istua. Varsinkaan kun ne voitelevat sämpylät niin paksulti voilla.

Kukkapenkeistä: Oli sitten paha myyrätalvi. Pe-le! Hyvän kokoinen vaahtera, joka oli suojattu kaksinkertaisella verkolla, on ilmeisesti mennyttä. Näyttää siltä, että myyrä kaivautunut alakautta rungon kimppuun. Tai sitten se on ollut tosi pieni rusakko, jos on kanaverkon silmien läpi mahtunut. Kuudesta viime kesänä istutetusta ruususta on kolme varmasti selvinnyt, muilta vielä odotellaan elonmerkkiä. Kaksi samoin viime kesänä istutettua syreeniä on syöty melkein maan tasalle. Versoja näkyy, mutta saa nähdä, miten käy. Ensi syksynä on kanaverkolle kysyntää.

Juoksemista: Jos huomenaamuna tekisi pikku lenkin...

Muusta maailmanmenosta: Voisiko ne aseluvat ja aseet ottaa vaikka väliaikaisesti pois, jos vähänkin epäilyttää? Tuskin ase kotona kenenkään tilannetta varsinaisesti parantaa. Samalla voisi kerätä pyssyjä pois globaalimminkin. Olisi vähemmän masentavia uutisia.

Mitään hyvää? Fazerin uusi salmiakki-Pätkis, jonka olisi voinut tuoda markkinoille vasta, kun kevätjuhla on ohi. Mekkoon mahtuminen saattaa olla uhattuna.

Kirjastossa

Kirjoitan tätä kirjastossa. Alakerta olisi täynnä kirjoja, mutta tällä kertaa marssin yläkertaan, jossa melko rauhallisessa tilassa voin käyttää nettiä - ilmaiseksi. "Haluatko kaksi vai neljä tuntia?" oli kysymys. Taisi olla jopa kuusi tuntiakin tarjolla.

Sain tehtyä päivitykset ja nyt voin pyöriä netissä nopeammin kuin kotimokkulalla. Samanlaista palvelua saa varmaan jo monesta kirjastosta, itse olen käyttänyt tätä Kotkan lisäksi Hämeenlinnassa.

Aamulenkillä kävin palauttamassa yhden kirjan lähikirjastoon, jossa oli meneillään myös ennakkoäänestys. En käytä lähikirjastoa usein, mutta kirjoitin kyllä nimeni sen lakkauttamista vastustavaan adressiin. On se kumma, etteivät päättäjät ymmärrä lähikoulujen ja -kirjastojen merkitystä. Niitä uhataan lopettaa vähän väliä.

Minulla ei ole vaihtoehtoa tyyliin lakkauttakaa-mieluummin-merimuseo-tai-jäähalli, koska minusta koulujen, kulttuurin ja urheilun ei pitäisi olla vaihtoehtoisia. Minun ideaalimaailmassani kaikki pelaavat ja lukevat, mitä haluavat, ja kaikenkokoisissa kouluissa on lasten ja nuorten hyvä olla.

Minun ideaalimaailmani on vähän kuin kirjasto: rauhallinen paikka, jossa voi rennosti olla ja keskittyä itseään kiinnostavaan tekemiseen. Lähes kaikki on sallittua, kunhan se ei vahingoita ketään.

Lainauskoneen piippaus, ihmiseten matala puhe, virkailijan kohteliaat toivotukset, seinällä vierekkäin olevat maalaukset - toinen abstrakti, toinen maisema - ikkunasta avautuva näkymä lähitalojen katoille. Tästä kirjastosta puuttuu vain kahvila, muuten voisin viettää täällä koko päivän.

Sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia

Heräsin aamuyöllä suu auki äänettömään huutooni. Näin unta, jossa erinäköiset pahikset seurasivat minua monenlaisin asein varustettuna. Mukana oli pyssyjä ja miekkoja sekä niitä itämaisen näköisiä keihäitä, joilla taistellaan. Rosvot olivat sekä ninja- että kaapuasuisia kuin myös pukuihin ja univormuihin pukeutuneita.

Olin valveilla, mutta silmieni edessä leijui vielä joukko minua uhkaavia kasvoja. Katselin vuoroin kattoon ja seinille, mutta ne eivät kadonneet. Mietin hetken Miehen herättämistä, mutta nousin sitten juomaan vettä. Piti oikein pakottaa itseni katsomaan tuvan ikkunasta pihalle: ei siellä mitään tai ketään ole.

Tämä tapahtui pari viikkoa sitten. Tajusin jo silloin yöllä, että Matrix-elokuvahan se alitajunnassani kummitteli. Tänä viikonloppuna olen ollut viisaampi ja pannut Matrixin kolmososan tallennukseen. Katselen sen jokin valoisa iltapäivä.

Olen kuullut joskus ihmisten naureskelevan elokuvien ja sarjojen edellä sanottuja varoituksia. Minua ne eivät naurata, koska tanakasta keski-iästä huolimatta voimakkaat kohtaukset vaikuttavat minuun.

Erityisesti liikkuva kuva tärähtää tajuntaan ja tekee sitten paluun yöllä. Mutta myös teksti vaikuttaa minuun. En varmaan koskaan unohda opiskeluaikoina (lähes 20 vuotta sitten) lukemaani Dylan Thomasin Valkoinen hotelli -kirjaa. Sitä muistellessani nousee yhä yököttävä tunne, vaikka en enää muista siitä kuin yhden kohtauksen. Sekin on ihan tarpeeksi.

Yksi syy, miksi luen mieluummin kuin harrastan elokuvia, on juuri kuvien voimakas vaikutus. Lukiessa voi "nähdä" tapahtumat pieninä tai etäännytettynä, mutta varsinkin elokuvissa kuvat vyöryvät päälle. Suosikkielokuviani ovatkin komediat ja fantasiatarinat, joiden päällekäyvät kohtaukset voi pienentää ajattelemalla, että tämä on keksittyä. Olen jättänyt monta hyväksi kehuttua elokuvaa katsomatta, koska tiedän niiden aiheuttavan unettomia aamuöitä tai painajaisia.

Tämä juttu lähti liikkeelle Hesarin kulttuurisivun jutusta, jossa elokuvaohjaaja Fernando Meirelles kertoi tulleensa pahasti yllätetyksi Blindness-elokuvan testikatselussa, kun osa testiyleisöstä käveli ulos. "Tai oikeastaan voi sanoa, että järkytyin", Ohjaaja Fernando Meirelles sanoo. "Reaktio oli niin raju." Testiyleisö näki Meirellesin mukaan leikkausversioista kuudennen – ja kolme raiskauskohtausta.

Minua ei testiyleisön reaktio yllättänyt yhtään. Olisin varmaan ollut uloskävelleiden joukossa. (Tosin minua ei varmaan ikinä valittaisi testikatsojaksi.) Ohjaaja teki muutoksia elokuvaansa, mutta en usko, että haluan nähdä sitä.

Joskus minua harmittaa, että en pysty osallistumaan elokuvakeskusteluihin, mutta toisaalta ei kaikkea ole pakko harrastaa. Olen tosin keksinyt keinon, joka vähentää elokuvan vaikutusta. Luen ennen katselua esim. Wikipediasta juonen. Kun tietää, kuka tappaa kenet ja miten, ei kuva ole enää niin vahva. Tällä tavalla olen selvinnyt mm. Kill Bill -elokuvista.

Olen avoimesti kertonut sukulaislapsille, että en uskalla katsoa pelottavia elokuvia. Jos joku heistä "on tullut" minuun, niin tietääpähän ainakin, ettei ole ainoa, jota pelottaa. Huomenna menen muuten tädin ominaisuudessa katsomaan lasten kanssa Jyväskylän kaupunginteatteriin Kuka pelkää noitia? -näytelmää. Toivottavasti toteutuksessa ei ole liian voimakkaita kohtauksia. Voisivat penskat nolostua, jos tätsy ei uskalla katsoa.