En osta mitään joku toinen päivä

Perjantaina oli Älä osta mitään -päivä. Sain siitä vihiä ainakin Halo Efektin ja Maurelitan kautta. Liityin jopa aiheeseen liittyvään Facebook-ryhmään tai johonkin.

Sitten Sisko soitti minulle perjantaina juuri, kun kiertelimme Ikeassa. Totta kai hänen piti vitsailla Porkkanamafiasta ja kuluttaja-aktivismista, enkä voinut muuta kuin myöntää: tähän tempaukseen en lähtenyt mukaan.

Tämä viikonloppu on harvinainen tänä syksynä: olemme Miehen kanssa kahdestaan mökillä. Jostain syystä kesän jälkeen ei monta tällaista viikonloppua ole ollut, joten en halunnut ehdottaa Miehelle, että lämmittäisimme purkkihernekeittoa. Tosin tämän päivän ruokalista meni uusiksi, kun löysin kalafilepaketista madon. Ohut valkoinen matonen kiemurteli paperilla niin, että ruokahalu meni, melkein.

Kävimme siis ruokakaupassa, mutta myös Jumbossa ja Ikeassa. Ostimme joululahjoja ja uudet pussilakanat Stockmannilta (-20 % alennus) sekä uuden yöpöydän sieltä Ikeasta. Mökille ajaessamme juttelimme päivän teemasta: herkkujen lisäksi tarpeettomiksi ostoksiksi voisi laskea pöytäkynttilät ja lasiastian, joista rakennamme adventtikynttelikön. Kaikki muut ostokset olivat joko ruokaa tai pitkäaikaiseen käyttöön tarkoitettuja tavaroita. Joululahjoiksikin menee tänä vuonna erityisesti käyttötavaraa: pyyhkeitä, astioita ja vaatteita. No kirjoja tietenkin, mutta eivät ne minusta turhuutta ole. Niin kuin eivät ole lelutkaan - duplot ja legot - niillä leikkii vielä monta lasta.

En halua pitää adventtikynttilärakennelmaakaan turhana. Meillä oli tänään mukava päivä, kun Mies teki kynttilöihin plootulevyt numeroineen ja minä tein havukransseja. Alamme pikku hiljaa valmistella joulua. Seuraavien neljän sunnuntain aikana sytytän kynttilät ja hiljennyn hetkeksi.

Otsikon mukaisesti olen ostamatta jonakin toisena päivänä. Aika monena itse asiassa. Vaikka käynkin usein kaupassa, niin en sentään joka päivä. Ja tärkeämpää kuin kuinka usein ostaa, lienee se, mitä ostaa.

(Kuva on hieman huono. Kännykkäkamerassani on ilmeisesti jotain vikaa, mutta tunnelma varmaan välittyy)

Nyt loppui leivän osto

Mies tuli eräs päivä kotiin ja kertoi, että Gigantissa olisi yleiskone tarjouksessa. Tiesin heti, että hän tarkoitti jotakin Kenwoodin mallia. Hän on puhunut sellaisen hankkimisesta jo pitkään, ja kun olen toppuutellut kalliin laitteen hankintaa, niin hän jopa lupasi sitten leipoa leivät.

Ilmeisesti Kenwood uusii mallistoaan, joten saimme ison yleiskoneen normaalia halvemmalla. Silti euron alle 500 tuntui kovalta summalta. Tosin tiedän, että tässä on meille laitetta parhaimmillaan vuosikymmeniksi. Tapasin juuri tänään vanhan Työkaverin, joka kertoi vieläkin tekevänsä taikinaa vuonna 1979 hankitulla koneella.

No, kone seisoo nyt työpöydällä, ja sillä on jo tehty sämpylöitä, pullaa, leipiä ja blinitaikinaa. Äänekäshän se on, mutta tekee pullataikinan viidessä minuutissa. Emme ole laskeneet, kuinka paljon esim. puolen litran leipätaikinan ainekset maksavat, mutta uskon, että itse tekemällä leipä tulee halvemmaksi. Tosin koneen hankintahinnalla olisi ostettu aika monta limppua!

Tärkeämpää kuin hinta on minulle yhdessä tekeminen ja leivän maku. Bonuksena on myös vähäsuolaisuus ja kuitupitoisuus. Jo ensimmäiseen sämpylätaikinaan panimme auringonkukan ja kurpitsan siemeniä, enkä malta odottaa, että saan uunituoretta pähkinäleipää. Pähkinäleipä vuohenjuuston ja jonkin hillon kanssa on herkkuani.

Voi olla, että Miehen into ei kauaa kestä, mutta jos kerran kahdessakin viikossa jaksaa sämpylät pyöräyttää ja pakastaa, niin kaupan leipää ei kovin usein tarvitse ostaa.

Kerääkö kukaan enää kapioita?

Olen kuluvana vuonna päässyt ostelemaan lahjoja nuorille, jolloin olen kysynyt, kerääkö kyseinen päivänsankari jotain astia- tai aterinsarjaa tai muuta, mitä sopisi lahjaksi hankkia. Kukaan ei kerännyt.

Aloin siis miettiä, onko kapioiden kerääminen jo kadonnutta kansanperinnettä. Onko tässä taas yksi asia, josta voin kertoa sukulaislapsille menneen ajan tapana? He sitten istuvat ja ihmettelevät, että ennen ostettiin tavaroita varastoon?

Piti oikein tarkistaa Kielitoimiston sanakirjasta vuodelta 2006, onko siinä enää mainittu sanaa kapiot. Sanakirjan selitys kuuluu seuraavasti: kapiot = vaatetavarat, jotka morsian myötäjäisinä vie uuteen kotiinsa. Ommella kapioita.

Vaikka olen pussilakanasukupolvea, olen kerännyt kapioita. En sentään ole ommellut. Itse ommeltuja ja kirjailtuja liinavaatteita on tosin kaapissani, mutta ne ovat äidin tai anopin peruja.

Mutta siis jo melko nuorena tyttönä sain Mummolta ja erityisesti Kummitädiltä lahjaksi milloin pyyheliinan tai tyynyliinan, milloin joitakin keittiövälineitä. Niitä kaikkia kutsuttiin kapioiksi. Yhdellä kaverillani oli jopa vanha kapiokirstu, jossa hän säilytti saamiaan lahjoja. En lahjoista silloin teini-ikäisenä tietenkään hirveästi perustanut, mutta kun lähdin opiskelemaan, oli kiva pakata mukaan liinavaatteita ja astioita. Eipähän tarvinnut kaikkea heti ostaa.

Viimeisin tapaus lahjaa miettiessä oli sellainen, että aikani kyseltyäni lahjaideaa sain päivänsankarilta sähköpostia tyyliin "siis mitä astioita". Ihan kuin nuoret eivät tajuaisi koko kysymystä. Mutta ehkä he ajattelevat, että kun muutto omaan kotiin sitten joskus koittaa, niin tavarat käydään vain hankkimassa. Saattavat yllättyä, niin kuin eräs sukulaisnuori, joka oli ihmetellyt, miten paljon vessapaperikin maksaa.

Tiedän, että toivelistalla on aina ensimmäisenä raha, mutta minä en pidän rahan antamisesta lahjaksi. Minua saa pitää ihan vapaasti naiivina, mutta ajattelen, että lahjan yksi tarkoitus on olla muisto. Olen kuitenkin sen verran käytännöllinen, että minusta lahja voi myös tarve-esine. Kun kaadan teetä ihanan turkoosiin ja ruskeaan mukiin, niin muistan, että Kaverit toivat ne minulle syntymäpäivälahjaksi.

Kotkan uusin kahvila

Sisko on ehtinyt jo kommentoida, että olen kirjoittanut kaikesta muusta paitsi "kirjoista, kahviloista ja kukkapenkeistä". Tässä siis raportti Kotkan uusimmasta kahvilasta. Voisin jopa sanoa parhaimmasta.

Cafe Arome avasi ovensa Keskuskadulla tänä syksynä. Olen ehtinyt käydä siellä muutamaan otteeseen. Omistaja on kuulemma turkkilaissyntyinen ja kondiittori on kotoisin Istanbulista. Pullat ja leivokset ovat mahtavia. Tarjolla on myös suolaista, joita en ole vielä maistanut: korvapuusti tai brownie ovat tähän mennessä vieneet voiton sämpylöistä ja jopa erikoisen näköisistä tonnikalakierteistä.

Kahvilan sisustus on moderni, seinustalla on pitkä sohva ja pieniä pöytiä, isot ikkunat tuovat valoa ja kaiken kruunaavat valaistu vitriini ja peilitaustaiset hyllyt, joilla on isoissa lasipurkissa suklaakarkkeja. Leivonnaisten lisäksi ostettavana on myös suklaakonvehteja ja -karamelleja.

Leivonnaisvalikoima on runsas: croisantteja erilaisin täyttein, pikkuleipiä samoin, pullaa eri muodoissa ja leivoksia. Osa leivoksista on pyöreästä kakusta leikattuja paloja, osa isoja nelikulmaisia. Niissä on täytteenä jonkinlaista kreemiä, joka ei muistuta lapsuudessa syötyä voikreemiä, vaan on jotenkin kevyempää. Kevyt kuvaa tässä vain tuntumaa suussa, ei kalorimäärää.

Kävimme tänään Miehen kanssa hoitamassa asioita, jonka jälkeen halusimme kahville. Hienon näköisen krokantti-karamellileivoksen lisäksi Mies osti suklaasydämen. En ole raaskinut vielä avata sitä.

Ainoa negatiivinen asia Aromessa on tee. Tarjolla on tavanomaisessa lasipannussa haudutettua teetä tai pussiteetä, taisi olla Liptonia. Tämäntasoisessa paikassa voisi olla pienet pannut tms. joissa voisi haudutella haluamansa vahvuista. Plussaa siitä, että ainakin toisinaan on turkkilaista omenateetä, vaikka se onkin minun makuuni liian makeaa.

Mies oli tyytyväinen kahviinsa, ja me molemmat palveluun. Tiskin takana häärivät tytöt ovat iloisia ja kohteliaita. Taustamusiikkina soi sopivalla volyymilla Eros Ramazotti, mikä sopi hyvin kahdenkeskiseen kahvihetkeen kesken päivän. Joka kerta kun olen käynyt Aromessa, siellä on ollut väkeä. En ole siis ainoa, joka pitää Aromen antimista.

Vaalivalvoessa

Tässä nyt sitten tulosseurantaa unettoman yön ratoksi. Kiitos Halo Efekti.

Valvoessa

Mitä minä ennen tein unettomina öinä, kun ei ollut internettiä? Iltakouluun siirtymisen jälkeen nukkumisvaikeuteni muuttuivat. Aikaisemmin heräsin aamuyöstä ihmetteleen ja ahdistumaan. Nykyisin en saa unta. Nytkin kello on 00.44 ja vitsit vähissä.

En tiedä, pahentaako vai parantaako verkossa pyöriminen tilannetta. Ennen vanhaan olisin pyörinyt sängyssä ja odotellut yön pahinta ääntä: sanomalehden kolahtamista postiluukusta. Nyt voin tutkiskella kavereiden Facebook-profiileja ja blogeja ja lueskella uutisia. Tänä yönä on todellisia uutisia odotettavissakin: kumpi muuttaa Valkoiseen taloon, McCain vai Obama?

Tiedän kyllä, että pitäisi kuntoilla ja rentoutua. Kolmen viikon on-off-flunssa on vain vienyt ulkoiluhalut. Eikä se rentoutuminenkaan niin helppoa aina ole.

Pahinta tässä on ehkä syöminen. Kun valvoo tarpeeksi pitkään iltapalan jälkeen, niin on taas nälkä. Ottaisinko viilin? Vai olisikohan jäätelöä enää?