maanantai 29. joulukuuta 2008

Leipää ja hilloa

Leivänleivontaohjeiden etsijoille: Leipäreseptejä julkaisevia blogeja löytyy täältä.

Uunituoretta leipää! Olen saanut eniten kommentteja leivänleipomista käsittelevään postaukseeni: viimeisimpänä Anonyymi kyseli ohjetta yleiskoneen käyttöön, ja nyt vielä Anne kyseli punasipulihillon reseptiä. Vastaan nyt tässä molemmille.

Leipätaikina yleiskoneella

Tai oikeastaan leipomisasiassa puheenvuoro on Miehellä:
"Ensin lämmitä neste ja liuota hiiva ja sokeri tai hunaja siihen. Sitten neste kulhoon ja jauhot, joihin on sekoitettu suola, perään esim. kolmessa erässä. Rasvaksi mielellään pehmennyttä voita, joka heitetään sekaan vaivaamisen loppuvaiheessa. "

Vaivausaika on vaihdellut, mutta paras lopputulos on tullut, kun kone kävi noin vartin hitaalla (nopeus 2) nopeudella. Taikinasta tulee enemmän tai vähemmän koukkuun tarttuva möykky, joka on joskus melko pallomainen, toisinaan taas "verkkomainen". Syynä ilmeisesti on sekä taikina koostumus että vaivaamiseen käytetty aika. Meillä on kuitenkin takana vasta noin 10 kerran leipomiset. On annettu nousta kauan, taikinana noin puoli tuntia - kolme varttia ja leipinä noin puoli tuntia.

Olemme jutelleet leipomisesta monien kanssa, ja joulupukki toi Jan Hedhin leipäkirjan. Kaikkien asiantuntijoiden mukaan (Mummo, Naapurin Emäntä ja Kokkivävy sekä Hedh) vaivata saa melko pitkään. Monien keittokirjojen varoitus liian pitkästä vaivaamisesta sitkon menettämisen pelosta on kyllä kysyttäessä ollut tuttu, mutta kukaan ei ainakaan myöntänyt, että näin olisi käynyt.

Esim. Hedhin kirjan mukaan taikinaa vaivataan yleiskoneella yhteensä 20 minuuttia ja suola lisätään vasta loppuvaiheessa. Kirja on melkoinen tietopaketti leipomisesta, siinä jopa neuvotaan tekemään omaa hiivaa, mutta lähes kaikki ohjeet vaativat kahden päivän operaation juurineen ja esitaikinoineen. Emme ole vielä ryhtyneet sellaiseen, mutta lupaan raportoida.

Olemme syöneet leipää paljon. Epäonnistunutkin kokeilu on maukasta uunilämpimänä ja pakko myöntää, että huonostikin noussut sämpyläjauhoista tehty leipä voittaa kaupan valmiiksi viipaloidut. Leivän päällä on erityisesti jouluna mennyt maksapateeta (halusin ehdottomasti karpalopateeta, joka oli puolen kilon pakkauksessa) ja punasipulihilloa.

Punasipulihillo

Löysin ohjeen Toivekoti & puutarha -lehdestä nro 1/2008. Siinä tämän nimi on sipulimarmeladi. (Suluissa oma versioni)

ainekset:
5 sipulia
0,5 dl rapsiöljyä
4 mausteneilikkaa
0,5 dl juoksevaa hunajaa
2 dl punaviiniä
suolaa ja vastajauhettua pippuria

- Kuori ja leikkaa sipulit ohuiksi viipaleiksi.
(Me hyödynsimme Kenwoodia vetelemällä punasipulinpuolikkaita viipalointiterällä)
- Kuullota sipulia kevyesti padassa noin 10 min. Älä ruskista. (Käytin rypsiöljyä)
- Lisää mausteneilikat, hunaja ja punaviini. Mausta.
(Panin neilikoita enemmän kuin 4 ja lisäksi rosmariinioksia.)
- Anna hautua kannen alla noin puoli tuntia. Sekoita välillä. Tarjoa haaleana tai
huoneenlämpöisenä.
(Kun hillo oli valmis, se tuntui minusta tosi happamalta ja lisäsi hunajaa pari lusikallista, mikä ei lopulta olisi ollut tarpeen. Maku muuttui jäähtyessä ja lopputulos on mukavan makea. Panin kolmeen vanhaan hillopurkkiin, joita oli Siskon ohjeen mukaan pidetty kuumassa uunissa.)

Yksi purkki on kohta syöty itse, toinen meni Miniälle ja Vävylle Tapaninpäiväaterialle ja kolmas odottaa jääkaapissa. Viemme sen Siskolle tuliaisiksi. Lehden kuvassa ilmeisesti keltasipulista tehty hillo on aneemisen väristä, mutta punasipulista ja punkusta tulee kauniin punaista.

Sain joulupukilta lahjaksi kameran, joten kuvia leivistäkin on tulossa, kunhan ollaan parempien kaistojen äärellä.

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Hyvää joulua!

Nyt on siivottu ja jouluruokaa ostettu.
Kuusi on kaadettu, tuotu sisään ja koristeltukin.
Leipää leivottu ja punasipulihilloa keitetty.
Ja joulun alkamisen merkiksi suklaarasia avattu!

Hyvää joulua kaikille!

maanantai 15. joulukuuta 2008

Joulu painaa päälle


Olin Siskon kanssa lyhyellä "viikonloppuvapaalla" Helsingissä. Kävimme YL:n joulukonsertissa ja shoppailimme joululahjoja. Kaupat olivat päivällä täynnä asiakkaita ja kadut illalla täynnä pikkujoulujuhlijoita. Tungos ja kulkijoiden väistely alkoi käydä meitä pikkukaupungin tyttöjä vähän hermoille, mutta kivaa oli silti.

Tykkään järjestellä joulua ja kulkea kaupugilla ihastelemassa joulukoristeltuja ikkunoita ja katuja. Kuva on Kolmen sepän patsaalta ja huono, mutta minua jotenkin huvitti tuo mikä lie mökki keskellä kaupungin valoja.

Tykkään myös ostella lahjoja. En ole koskaan ostellut krääsälahjoja, mutta tänä jouluna olen erityisesti hankkinut käyttötavaraa. Kynttilöitä lukuun ottamatta en ole ostanut uusia koristeitakaan.

Johtuneeko kuluttamisen miettimisestä, mutta tänä jouluna ovat varsinkin mainokset alkaneet ärsyttää? Aiemmassa tekstissä jo listasin tavaroita, joita kodinkoneliikkeet mainostavat joululahjoiksi ja joita ilman tulee helposti toimeen. Samojen liikkeiden tv-mainokset ovat myös ärsyttäviä, erityisesti se, jossa miesääni toivoo maailmanrauhaa ja sitten paria monen sadan euron laitetta, kiitos.

Lauantain toiseksi paras hetki oli ehkä illallinen Farouge-ravintolassa: ihanaa ruokaa, jonka mausteisuus oli jotenkin jouluista, rennon kohteliasta palvelua (ja komeita tarjoilijoita) ja rauhallinen ympäristö. Jos siellä oli joulukoristuksia, ne eivät jääneet mieleen. Musiikki oli itämaista, mikä oli mukava poikkeus kauppojen joulumusiikkiin. Illallinen olikin tervetullut rauhan hetki jouluhässäkän keskellä.

Viikonlopun paras hetki oli kuitenkin ilman muuta konsertti Temppeliaukion kirkossa. Kuulimme tuttuja ja tuntemattomia joululauluja ja pääsimme jopa itse laulamaan "En etsi valtaa, loistoa".

Ai niin. Kahviloita. Emme ehtineet istuskella missään kahvilassa, mutta ostimme hyvät leivokset Herkusta ja ihania macaroneja Cochon-nimisestä kahvila-konditoriasta. Hiukan huvitti, että konsertin jälkeen menimme majapaikkaan keittelemään teetä ja syömään leivonnaisia emmekä lähteneet pikkujoulutunnelmiin. Olimmepa sitten seuraavana aamuna taas pirteinä kiertelemässä kaupungilla ennen junan lähtöä.

torstai 11. joulukuuta 2008

kapteeni + kätilö + lääkäri + opettaja = Nobelin rauhanpalkinnon voittaja

Martti Ahtisaari piti eilisessä Nobel-seremoniassa hienon puheen. Minua ihastutti sekä puheen sanoma että sen kohta, jossa hän sanoi kriisinhallintatyössä tarvittavan laivan kapteenin, kätilön, lääkärin ja opettajan taitoja.

Minusta oli mukava olla opettaja. Oli kiva kuulla, että opettajan ammattitaito kelpaa kovissakin paikoissa. Olen jostakin lukenut, että Ahtisaaren käytöksestä heijastuu opettajatausta, että hän kuuntelee - ja varmaan lukeekin - aina kynä kädessä. Hänen puheessaankin oli optimismia, joka on minusta tyypillistä opettajille. Asiaan kuin asiaa voi vaikuttaa, jos on tahtoa. Eikä huonoa käytöstä tule sallia.

Lisäksi oli lohduttavaa jälleen kuulla, että koulumenestys ei lopulta merkitse niin paljon kuin koulussa helposti tulee ajateltua. Saman päivän uutisissa nimittäin näytettiin Ahtisaaren vanhaa koulua ja taustalta kuului luento tms., jossa kerrottiin hänen ylioppilastodistuksensa arvosanat. Äidinkieli taisi olla C, eivätkä muutkaan aineet älliä olleet.

Pidin myös Ahtisaaren puheen kohdista, joissa hän korosti tiimin ja ryhmän merkitystä. Kaikillehan tiimityö ei välttämättä sovi, mutta hyvä työporukka voi kirkastaa yksinäistäkin työtä tekevän päiviä. Konfliktien ratkaisussa ei toki muuta vaihtoehtoa olekaan: on pakko istua saman pöydän ääreen eri osapuolten kanssa.

Onnea Martti Ahtisaarelle ja hänen tiimilleen!

tiistai 9. joulukuuta 2008

Näitä en ainakaan tarvitse - enkä halua

- karaokesoitin
- kotiteatteri
- kuivausrumpu
- kahvinkeitin
- rikkaimuri
- olkavarsiverenpainemittari
- shiatsu-hieromaistuin
- yhdistetty epilaattori ja ladyshaver
- soda stream -limukone
- mikki hiiri -vohvelirauta
- mikki hiiri -suklaaputous

Ja tässä oli lahjavalikoimaa vasta kahden sähkötarvikeliikkeen mainoksista. En arvostele ketään, joka katsoo tarvitsevansa mikki hiiren kuvan vohveleihin polttavan raudan, mutta olen aika onnellinen, etteivät nuo sähköä kuluttavat vehkeet ainakaan minun kaapeissani vie tilaa edes joulun jälkeen.

Tosin tässä ikääntyessä ei tiedä, milloin alkaa tarvita omaa verenpainemittaria ja milloin ei enää taivu sheivaamaan sääriä höylällä.

Alkoi muuten mainoksia selatessa myös nolottaa: sen verran monta laitetta meiltäkin löytyy. Mutta sen lupaan, etten koskaan osta suklaaputousta!

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

42


"Lopullinen vastaus" ja nykyinen ikäni. Mietin jumpasta ajaessani, miten elo ja olo eroavat siitä, kun olin 24.

Joitakin huomioita:
- Jumpassa ei taivu sitäkään vähää jota 24:na taipui.
- Vaikka kiloja on enemmän, ovat vaatteet tyköistuvampia. Johtuu totta kai muodista, mutta myös itsetunnosta.
- On oppinut, että lähes kaikesta selviää, vaikka se ei helppoa olisi.
- Kremppoja ja kramppeja on enemmän kuin toivoisi, sellaisia nolojakin, josta nuorena vain luki jostain ET-lehdestä.
- Juo ja jopa tykkää kuivasta valkkarista ja täyteläisestä punaviinistä. Ei suostuisi juomaa Marlin helmeilevää omppua kuin nostalgiamielessä ehkä lasillisen.
- Ajattelee enemmän, että muitakin on olemassa. (Vaikka lapsettomana on varmaan keskimääräistä itsekeskeisempi.)
- Enää ei jaksaisi istua pubissa klo 22 jälkeen, vaikka seura olisi mukava ja paikka puolityhjä.
- Pitää yli viisikymppisiäkin miehiä seksikkäinä ;)

perjantai 5. joulukuuta 2008

Joululahjoituksia


Joulun alla riittää erilaisia keräyksiä. Tuntuu, että vanhojen tuttujen lisäksi pitäisi osallistua vielä uusiin. On Hyvä joulumieli -keräys ja lahjoituspuhelin venäläisille lapsivangeille. On Pelastusarmeijan joulupata ja kauneimpien joululaulujen kolehti. Ihan jokaiseen en toki osallistu, vaan yritän päättää pari, joita kannatan.

Lisäksi täytyy päättää, minkä järjestön joulukortteja ostaisin. Olen vuorovuosina ostanut Simpukka-yhdistyksen, Pelastakaa lapset ry:n ja Unicefin kortteja. Jotenkin lapsettomuus herkistää osallistumaan lasten hyväksi meneviin keräyksiin.

En siksi voinut kuin marssia lelukauppaan luettuani Nuorkauppakamarin Joulupuu-keräyksestä. Siinä lahjoitetaan uusi tai itse tehty lahja, joka sitten Nuorkauppakamari toimittaa eteen päin yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa vähävaraisille perheille ja huostaanotetuille lapsille.

Eihän tällaisia keräyksiä pitäisi olla olemassa. On surkeaa ajatella, että on perheitä, joissa vanhemmat eivät syystä tai toisesta pysty järjestämään lapsille joulua, tai lapsia, joiden on parempi olla vanhemmistaan erossa. Ajatus joulusta ilman yhtään lahjaa sai minut liikkeelle. Samalla reissulla tapasin vanhan Työkaverin, joka kertoi lahjoittavansa neulomansa nutun samaiseen keräykseen.

Usein ihmiset arastelevat rahan lahjoittamista, "kun voiko sitä olla varma että se menee oikeaan tarkoitukseen". Tässä keräyksessä vastaanottaja saa annetun lahjan jo parin viikon kuluttua.