10 kilometriä!

Juoksin tänään 10 kilometriä! Siis kympin! Kymmenen tuhatta metriä! Kym-me-nen!!!!!

Kymppi on saavutus, jota en kuvitellutkaan, kun aloitin hölkkäämisen neljä, eikun onhan siitä jo kuusi, vuotta sitten. Lähdin lenkille, koska fysioterapeutti käski. Hän sanoi, ettei niskajumiani voi hoitaa vain niksauttamalla ja issiasvaiva vain pahenisi, jos en lähtisi liikkeelle.

Löysin Kunto Plus- tai Fitness-lehdestä jutun, jossa ohjattiin aloittelijoita juoksemaan viisi kilometriä. Ideana oli hölkätä minuutti, kävellä viisi minuuttia ja toistaa se pari kertaa, ja sitten lisätä hölkän osuutta ja vähentää kävelyä, kunnes pystyy juoksemaan vitosen. Ohjelmaan meni muistaakseni kymmenen viikkoa, mutta en seurannut sitä kokonaan.

Ensimmäisillä viikoilla hölkkäsin vanhassa sateenpitävässä takissa ja retkeilykäyttöön tarkoitetuissa housuissa - mutta uusissa lenkkareissa - ja kello kädessä. En todellakaan aikonut juosta yhtään kauempaa kuin ohjelmassa vaaditut minuutit. Ensimmäisellä kerralla minuutin jälkeen melkein käännyin takaisin mökille, koska tuntui siltä, että keuhkot räjähtävät ja henki loppuu.

Niin, aloitin harrastuksen mökillä, koska tiesin, ettei siellä tulisi moniakaan vastaan. Jälkeen päin ajatellen oli tosi turhaa miettiä, mitä muut ajattelevat. Neljän vuoden aikana olen nähnyt niin monenlaisia lenkkeilijöitä, että joukkoon kyllä mahtuu sadetakissakin huohottava. Se takki oli nimittäin täysin väärä valinta. Olin lenkkien jälkeen litimärkä, koska kaikki kosteus - eli hiki - jäi taatusti takin sisään pyörimään.

Pikku hiljaa vauhti on lisääntynyt ja varusteet parantuneet. Vieläkin hölkkään liian kuumissa asuissa. Olen nimittäin niin mukavuudenhaluinen, että en halua missään tapauksessa palella enkä kastua. Siksi minulla on lähes kelillä kuin kelillä tuulen- ja vedenpitävät varusteet. Jos lenkillä alkaa sataa, niin tiedän pääseväni kuivana kotiin. Jos ennen lenkkiä sataa, jätän lenkin väliin.

Käännekohtia juoksijan urallani ovat olleet lenkki Siskontytön kanssa ja Sinkkuelämää-elokuva. Nämä vaatinevat hieman selitystä. Siskontyttöni on minua 20 vuotta nuorempi ja aktiivinen urheilija. Hän oli käymässä mökillä ja lähti mukaani juoksemaan. Peruslenkkini on tienhaaraan ja takaisin, yhteensä 4 km. Siihen mennessä olin aina kävellyt reitillä olevat pari ylämäkeä. Siskontyttö sanoi, ettei näitä nyppylöitä kävellä ja kannusti minut hölkkäämään ylös asti. Jee! Siitä lenkistä sain varmuutta, ja sen jälkeen olenkin lähes poikkeuksetta juossut ne nyppylät ylös. Toinen peruslenkkini on toiseen tienhaaraan, jonne on yhteensä 6 km. Sitä lenkkiä en juossut pitkään aikaan, mutta totuttelin reittiin talvisin potkukelkkailemalla.

Sinkkuelämää-elokuva on toinen itsevarmuuden antaja. Ykköselokuvassa on kohtaus, jossa Charlotte miettii surkeana Carrielle, ettei voi mennä lenkille, koska on raskaana ja pelkää, että vauvalle tapahtuu jotain. Carrie sanoo, ettei mitään voi enää tapahtuia, koska Charlotte teki jo housuihinsa. Samassa yhteydessä hän sanoo"You're a runner", ja sitten näytetään Charlotte hölkkämässä puistossa. Silloin ajattelin, että jos tuo suoritus on "runner", niin yhtä hyvin minäkin voin kutsua itseäni hölkkääjäksi. Siitä lähtien olen tohtinut sanoa harrastavani hölkkäämistä.

Tähän mennessä en ole kehdannut sanoa harrastavani juoksua. Vieläkin käytän sekaisin verbejä hölkätä ja juosta. Menin tänään kympin ajassa 01:28:16, eli vauhtini on hidas. Tärkeintä minulle kuitenkin on, että hölkkäsin koko ajan. Tosin ilman podcastin kuuntelua ja Siskon kanssa puhelimessa puhumista en olisi ehkä mennyt matkaa loppuun. Luulenkin, että minusta ei tule pitkän matkan juoksijaa siitä syystä, että yksikseen hölkkääminen on niin tylsää.

Nyt lopuksi voin vielä paljastaa, että tämä suuri saavutukseni syntyi vahingossa. Lähdin menemään ja ajattelin, että kun olen juossut sekä ykkös- että kakkoslenkin, niin 8 km on kasassa. Ollessani toisessa tienhaarassa ja katsoessani kännykän Sports Tracker-sovellusta tajusin, että 8 on jo juostu ja että vielä on mentävä 2 km takaisin päästäkseni perille. En tajua, miten saatoin ajatella noin väärin. Tosin olen perheen piirissä tunnettu surkeasti laskupäästäni. Hetken jopa mietin, että soitan Miehelle ja pyydän häntä hakemaan. Sitten päätin kokeilla, ja tässä ollaan. Jalat väsyneinä, mutta pää pilvissä. Juoksin tänään 10 km!