tiistai 18. marraskuuta 2008

Kerääkö kukaan enää kapioita?


Olen kuluvana vuonna päässyt ostelemaan lahjoja nuorille, jolloin olen kysynyt, kerääkö kyseinen päivänsankari jotain astia- tai aterinsarjaa tai muuta, mitä sopisi lahjaksi hankkia. Kukaan ei kerännyt.

Aloin siis miettiä, onko kapioiden kerääminen jo kadonnutta kansanperinnettä. Onko tässä taas yksi asia, josta voin kertoa sukulaislapsille menneen ajan tapana? He sitten istuvat ja ihmettelevät, että ennen ostettiin tavaroita varastoon?

Piti oikein tarkistaa Kielitoimiston sanakirjasta vuodelta 2006, onko siinä enää mainittu sanaa kapiot. Sanakirjan selitys kuuluu seuraavasti: kapiot = vaatetavarat, jotka morsian myötäjäisinä vie uuteen kotiinsa. Ommella kapioita.

Vaikka olen pussilakanasukupolvea, olen kerännyt kapioita. En sentään ole ommellut. Itse ommeltuja ja kirjailtuja liinavaatteita on tosin kaapissani, mutta ne ovat äidin tai anopin peruja.

Mutta siis jo melko nuorena tyttönä sain Mummolta ja erityisesti Kummitädiltä lahjaksi milloin pyyheliinan tai tyynyliinan, milloin joitakin keittiövälineitä. Niitä kaikkia kutsuttiin kapioiksi. Yhdellä kaverillani oli jopa vanha kapiokirstu, jossa hän säilytti saamiaan lahjoja. En lahjoista silloin teini-ikäisenä tietenkään hirveästi perustanut, mutta kun lähdin opiskelemaan, oli kiva pakata mukaan liinavaatteita ja astioita. Eipähän tarvinnut kaikkea heti ostaa.

Viimeisin tapaus lahjaa miettiessä oli sellainen, että aikani kyseltyäni lahjaideaa sain päivänsankarilta sähköpostia tyyliin "siis mitä astioita". Ihan kuin nuoret eivät tajuaisi koko kysymystä. Mutta ehkä he ajattelevat, että kun muutto omaan kotiin sitten joskus koittaa, niin tavarat käydään vain hankkimassa. Saattavat yllättyä, niin kuin eräs sukulaisnuori, joka oli ihmetellyt, miten paljon vessapaperikin maksaa.

Tiedän, että toivelistalla on aina ensimmäisenä raha, mutta minä en pidän rahan antamisesta lahjaksi. Minua saa pitää ihan vapaasti naiivina, mutta ajattelen, että lahjan yksi tarkoitus on olla muisto. Olen kuitenkin sen verran käytännöllinen, että minusta lahja voi myös tarve-esine. Kun kaadan teetä ihanan turkoosiin ja ruskeaan mukiin, niin muistan, että Kaverit toivat ne minulle syntymäpäivälahjaksi.

3 kommenttia:

Maurelita kirjoitti...

Minustakin on tärkeää että lahja muistetaan. Vanhemmillani on vuosien takaisia kihla- ja häälahjoja jotka ovat arkikäytössä yhä ; osoittautuneet kallisarvoisiksi ja muistuttavat antajastaan aina. Lahjan antaja on tosin yleensä autuaasti unohtanut mitä antoi...

=D

Anonyymi kirjoitti...

Olitpa tarttunut meilläkin ajankohtaiseen aiheeseen (vanhin lapsi lähestyy rippikouluikää). Itse en pane yhtään pahaksi 'tavaralahoja' joita on sukulaisilta nuorelle neidille jo viime vuosina tullut. Ainoa ikävä puoli näissä on niiden säilyttäminen, kaksi pussillista on jo jemmassa ja jouluna on tulossa tarvaraa lisään...
Olen samaa mieltä siitä, että useat nykynuoret ajattelevat hommaavansa sitten kerralla kaikki, ajattelematta mitä se maksaa /kuka sen maksaa =)
Leppoisaa loppuvuotta!
t. satunnainen lukija

Armi kirjoitti...

Kiitos kommenteista. Olen usein ostanut lahjaksi kirjoja, mutta niiden kanssa saa kysellä aina tarkasti, ettei vaan ole luettu. Astia- ym. sarjan ostamisessa on sekin hyvä puoli, että voi valita eri osia, jolloin lahja on ainakin osittain yllätys.

Tähän aikaan vuodesta minusta on jopa kiva lukea mainospostia, koska mainoksista voi saada lahjaideoita. Krääsää en kuitenkaan osta, ja olen päättänyt, että tänä vuonna saavat viime hetken paniikkilahjat vaikka jäädä ostamatta, jos järkeviä toivomuksia tai ideoita ei tule.