Juoksua matolla

Kevätjuhlamekkoon mahtuminen on taas kiikun kaakun, joten jokakeväinen syömisten vahtiminen ja kuntoiluun itsensä pakottaminen on alkanut.

Tarkkailla syömisiään on minusta hieman hassu tapa sanoa, että yrittää laihtua, mutta niinhän se on, että pahan tai pyhän nimeä ei saa lausua, joten pitää keksiä kiertoilmauksia. Niin minäkin tässä syömisen tarkkailemisen lisäksi katon, mitä suuhuni pistän (näinä lasinsiru-uutisten aikoina välillä todella konkreettisesti), vahdin painoani (en sentään syö pisteitä) ja yritän päästä rantakuntoon. No, tuo viimeksi mainittu on valetta. Meikäläisen rantakunto tarkoittaa aurinkovarjon alla istuskelua kokouimapuvussa. Onneksi ruoka ei edusta minulle pahaa, eivätkä herkutkaan.

Kuntoilupuoli sujuu paremmin kuin ruoan vahtaaminen. Sain niska-hartiaseudulle suunnitellun saliohjelman, joka on jo kolmen viikon aikana auttanut. Ennen ohjelmaa hölkkään juoksumatolla vartin - puoli tuntia. Viime kerralla innostuin kokeilemaan, jaksanko viittä kilometriä. Jaksoin! Vauhti oli hidas, mutta hölköttelin koko matkan.

Huomenna ehkä liityn sauvakävelijöiden suureen joukkoon. Fysioterapeuteilla on varmaan jokin salaliitto saada ihmiset hankkimaan kävelysauvat. Mutta mitäpä ei tekisi, jotta selkä kestäisi. Käytin opetuksettomasta päivästänikin monta tuntia liikkumiseen, vaikka takaraivossa koko ajan kolkuttivat korjaamattomat kokeet, tekemättömät verkko-opintotehtävät ja suunnittelemattomat kurssit. Pitäisi kehittää uutta ja parantaa vanhaa. Pitäisi miettiä parempia tehtäviä ja järkevämpiä kokonaisuuksia.

Järkeilin sitten, että jos en liiku, en kohta tee mitään. Ja että eihän juoksumatolla aika mene hukkaan, kun samalla kuuntelen joko ranskan oppitunteja (kesän matkaa varten) tai Sparkia tai Aristoteleen kantapäätä.