Herkkuja ranskalaisittain

Tänään tuli todistettua, että netti toimii, mutta IRL-kontakti vie silti voiton. Ajoimme Siskon luota kotiin Tampereen kautta.

Olin saanut leipomosta vihiä jostain ruoka-aiheisesta blogista - taisi olla Jokapäiväistä leipää -
ja jutellut siitä osa-aikakotkalaisen Kollegani kanssa.

Reissuaamuna siis etsittiin paikan kotisivut ja tutkittiin karttaa. Aleksis Kiven katu löytyi helposti, mutta Labrioche ei. Tallustimme melkoisessa pakkasessa katua pitkin huomataksemme, että numerointi hyppii, miten sattuu ja että kadun yläpäässä olevan "ranskalaisen" kahvilan henkilökunta ei tiennyt leipomosta mitään. Ystävällisesti he kyllä toivottivat onnea etsintään.

En yleensä tykkää soittaa palvelunumeroihin, mutta koska alkoi palella ja parkkiraha loppua, niin soitin nollakakkoseen. Puhelinluettelosta (tai mistä lie rekisteristä) leipomoa ei löytynyt, mutta eipä löytynut netistäkään. Tavasin nimen tyyliin bertta-risto-iivari, mutta Eniron netti vei ainoastaan jonnekin Englantiin. Siinä vaiheessa multa meni melkein hermot ja olin tarpeettoman töykeä, mutta kun muistissa oli aamuinen nettiselailu (eli tiesin leipomon sivujen olevan ainakin Googlen haussa parin ekan joukossa) ja kun tiedän, että lyhytkin palvelunumeroon soittaminen näkyy mukavasti seuraavassa laskussa, lopetin puhelun lyhyeen.

En halunnut antaa periksi, joten menin lisäämään parkkirahaa. Tampereella tapasin nyt ensimmäisen kerran luottokortilla toimivan parkkimittarin. Loistokeksintö: kortti sisään ja ulos, näppäillen sopiva aika ja lipukkeen tulostus.

Mies meni jo edeltä lähimpään kahvilaan eli Wayne's coffeeseen (ei näytä kyllä ihan oikealta tuo taivutusmuoto). Hän sai mukavalta kahvilatyöntekijältä suosituksen tarjota palelevalle vaimolle maustettua rooibos-teetä ja samalla neuvon, että Labrioche on vain lyhyen matkan päässä, mutta sen ohi kävelee helposti. Tee oli tosi hyvää, vadelmamuffinsi myös, ja ketjukahviloita inhoava Mieskin myönsi, että tämä kahvila ei ole pahimmasta päästä. Pari päivää aikaisempi visiitti Coffee Houseen loppui nimittäin lyhyeen, kun Mies ei ollenkaan viihtynyt.

Labrioche siis löytyi. Sain puhua hieman ranskaakin. Tosin luulen, että leipuri (?) ymmärsi minun mongerrustani yhtä vähän kuin minä hänen sujuvaa ranskaansa. Mies innostui ostelemaan, ja mukaan lähti patongin - naturellement - lisäksi pari croissantia, eclair, suklaamarenki ja ISO briossi. En muuten tiennyt, että eclair on suomeksi koiranluu, mutta niin Labriochen hyllyssä luki ja sellaisen nimen Mieskin tiesi. On nuorena miehenä ostellut koiranluita Helsingin kahviloissa.

Jos matka leipomoon sujui hammasten kiristelyn merkeissä, niin paluu autolle tehtiin hymyissä suin hauskaa leivoslaatikkoa (kuvassa) kanniskellen. Hupia tuotti myös Suomi - Finland -muovikassi, johon leivät pakattiin. Nyt istun sohvalla maha täynnä briossia. Kyse on sellaisesta isosta, vuokaleivän näköisestä pullasta, joka maistuu voilta. Loppupala on ohjeen mukaisesti kiedottu pyyheliinaan, "ettei se kuivu", mutta luulen, että huomenaamuna viimeistään menee tuo loppupala, joten kuivumaan se ei pääse.

Tästä leipomosta tulee ehdottomasti vakituinen pysähdyspaikka Jyväskylään mennessä. Nyt onkin sitten sekä Heinolan että Tampereen kautta mennessä herkkuja tiedossa. Joutsalainen Karoliinan kahvimylly on ollut Kouvola-Heinola-JKL-reitin pakollinen kahvittelu- ja tuliaispullien ostopaikka.