Tämä blogin kirjoittaminen on tuonut oman lisänsä ajan kulkuun. Vastahan se lapsettomien lauantai oli, ajattelin, kun muistin asian viime viikolla ja mietin, pitäisikö jotain kirjoittaa. Olenhan tuossa sivupalkissa "luvannut" käsitellä myös lapsettomuutta.Tunnelmat ovat tänään samanlaiset kuin vuosi sitten. Keski-ikäinen lapseton ei enää kuule kyselyjä tulevasta jälkikasvusta. Minusta myös tuntuu siltä, että monen vuoden työ lapsettomuuden esilletuomisesta on ollut hyödyksi. Kun sanon, ettei minulla ole lapsia, en saa enää kysymysryöppyä vastaani. Ihmisistä on tullut hienotunteisempia - tai minusta paksunahkaisempi.
Pari viikkoa sitten mietin Siskon kanssa isovanhemmuutta. Hänen lastensa isovanhemmista toinen eli Isäni ei ole mikään pappa-tyyppi, joka viettäisi aikaa lastenlasten kanssa leikkien tai pelaten tai edes opettaen jotain. Mietimme, että lapset eivät osaa osallistuvaa isovanhempaa kaivata, mutta lasten äidit ja isät joskus toivoisivat sukupolvien välille tiiviimpää yhteyttä. Ehdimme kävelylenkin aikana jutella monenlaisista isovanhemmista. Osahan hurahtaa täysin, ja osa on puolipakotettuja lastenhoitajia, vaikkeivät enää jaksaisi.
Keskustelun päätteeksi olin oikeastaan tyytyväinen siihen, ettei minun tarvitse miettiä asiaa kuin ulkopuolisena. Minun ei tarvitse olla surullinen omien lasten puolesta siitä, ettei pappa tai mamma ota kontaktia, mutta minun ei myöskään tarvitse perustella omille lapsilleni sitä, miksen ota lapsenlapsia hoitoon.
Sen tiedän, että edessäni on aika, jolloin saan kokea ulkopuolisuutta naistuttavia tavatessa. Ihan varmasti osa Ystävistäni ja Tuttavistani hurahtavat lapsenlapsiinsa, jolloin saan kuulla heistä enemmän kuin ehkä haluaisin ja saan varautua siihen, että tapaamisten edelle menevät lapsenvahtivuorot. Eikä siinä mitään, kyllähän minä olen selvinnyt synnytys- ja koliikkijutuistakin.Lapsettomien lauantai ei edelleenkään ole mikään suuri juhlapäivä (tänä vuonna ei Miehen lääkekuurin takia juoda cavaakaan), mutta uhmasin kipeää polveani ja synkkää kevätaamua ja kävin vetämässä lipun salkoon. Liputusohjeissahan sanotaan, että kansalaisella on oikeus liputtaa minä tahansa päivänä, jota hän haluaa juhlistaa. Minä siis juhlistan selviytymistäni lapsettomuuden kriisistä sekä liputtamalla että syömällä tuoreita mansikoita valkosuklaavaahdon kanssa.
Huomenna juhlitaan sitten äitienpäivää vierailemalla Anopin ja Mummon luona. Hyviä toukokuun alun juhlapäiviä ja mukavia traditioita kaikille!
Tekstit
4 kommenttia:
Hei ArMi!
Arvelin, että kirjoitat tänään jotain ja kävin lukemassa. Hienoa, että kiskaisit lipun salkoon! Pitää muistuttaa miehelleni, että skoolaamme mekin tänään vapaudelle.
Oli muuten hyvää se mustikkabalsamicojäätelö, jonka ohje on uusimmassa Kodin Kuvalehdessä. Tein eilen illalla, maistoimme tänään ja tarjoamme sitä huomenna kyläileville appivanhemmillenikin.
Kerroin miehelle päivällä, miten töissä joku valitteli huonoa yöuntaan ja äitiyslomalta palannut totesi, että sellaiset saavat pitää asiasta suunsa kiinni, jotka eivät ole parin tunnin välein yöllä heränneet syöttämään lastaan. Puolisoni totesi, että minun olisi pitänyt sanoa, että nukuin tyytyväisesti, rauhallisesti ja hyvin tavanomaiset yhdeksän tunnin yöuneni... Iloista kevättä toivottaa ystäväsi K
Hyvä kirjoitus!
Avarran aina kernaasti mieltäni lukemalla erilaisia näkökantoja perheen perustamiseen: joko vapaaehtoisesti tai vähemmän vapaaehtoisesti lapsettomien blogeja sekä toisaalta vaihtoehtovanhemuudesta (= vähän "hipimmästä" otteesta) kertovia puheenvuoroja. Oikeastaan luen myös pienellä uteliaisuudella, koska jonkinlainen ratkaisu pitäisi varmaan tehdä 10 vuoden sisällä, vaikka tämänhetkiseen tilanteeseen on hankala lisääntymistä kuvitella. Eikä sitä tiedä, vaikka itse joutuisi kohtaamaan samoja asioita.
Itse asiassa tällä hetkellä en tiedä, haluanko edes lapsia. Biologinen kello ei 25-vuotiaalla vielä tikitä. Silti ympäristö pitää jotenkin turhankin itsestään selvänä, että jossain vaiheessa "varmasti" niitä haluan tai että elämäni jäisi jotenkin vajaaksi ilman vanhemmuutta. Suhtaudun tähän epäillen.
Yhtä kaikki, tuli mieleen tuosta K:n kommentista, että on tosiaan ärsyttävää, että perheelliset katsovat oikeudekseen marttyroida. Erehdyin lausahtamaan töissä ilmoille tyytyväisyyteni ja pienen ylpeyteni siitä, että sain kuin sainkin gradun väännettyä työlään päivätyön ohella. Eiköhän joku matroona siihen loihe lausumaan kokemuksen syvällä rintaäänellä: "Mutta yritäpä tehdä sitä kun on KAK-SI LAS-TA!!1" Kohautin vähän kulmia ja sanoin, että eipä ole. Takaisin muminaa: "No, olinkin kyllä jo 37.." Nii-in. Mitäpä siihen sitten lisäämään.
- flaneeraaja
Hei Sisko,
pakko kommentoida =)
Eipä näihin edellä kirjoitettuihin asioihin koskaa löydy yhtä ja ainoaa selitystä, itse ajattelen monen lapsellisen/lapsettomien kommenttien johtuvan useinkin vain siitä että ihminen elää niin tiiviisti omaa elämäänsä ja näkee sekä arvottaa myös niillä laseilla ympäristönsäkin. Puolin ja toisin kanssaihmiset tuntuvat näin mielestäni toimivan ja pakko myöntää sorrun tähän todella usein itsekin ...
Kuitenkin haluan uskoa ja suurelta osin uskonkin, että kukaan ei tarkoituksella 'sammakoita päästele'.
Soitellaan =)
M-sis
Hei K ja flaneeraaja! Kiitos kommenteistanne. Aloin kirjoittaa vastausta, mutta siitä tuli niin pitkä, että tein uuden postauksen.
K, mustikkajäätelöohje on otettu talteen ja todennäköisesti kokeilemme sitä tulevana viikonloppuna.
Flaneeraaja, minäkin lueskelen erilaisissa elämäntilanteissa olevien blogeja samasta syystä. On hyvä laajentaa omaa maailmankuvaansa, niin osaa toivottavasti paremmin suhtautua muihin.
Sis, olet aivan oikeassa. Joskus miettii jälkeenpäin, sattuiko jokin oma kommentti toiseen, vaikka ei tarkoittanut. Pahinta on, jos ei huomaa mitään.
Lähetä kommentti