keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Aamupalaa kahvilassa


Mukava aamu, vaikka olikin aikainen herätys. Rutiinien muuttaminen saa päivän tuntumaan hauskemmalta. Vein Miehen aamulla työpalaveriin virastotaloon. Hän herätti minut juuri ennen lähtöä, joten nuokuin matkan keskustaan. Kun siirryin ajamaan, en halunnut lähteä ennen kuin saisin kupillisen teetä. Kurvasin siis Caro's cafen viereen.

Mukava aamupala. Lohivoileipä ja kuppi teetä. Siellä on nyt Nordqvistin iso laatikko, josta voi valita erilaisia. Otin Assamia. Herkuksi pähkinä-valkosuklaacookie. Nam! Koko homma 4,70 miinus 0,40 parkkimaksua. Caro's vähentää ostoksesta viereiseen parkkimittariin menneet kolikot.

Istuin parikymmentä minuuttia rauhassa, luin paikallislehden ja selailin iltapäivälehdet. Oli vielä niin aikaista, että lounaskahvittelijoita ei ollut ja aamukahvin juojat olivat jo ehtineet käydä.

Kotiin ei olisi ollut mitään kiirettä, koska täällä on keskipaha sotku tulevan parvekeremontin takia. Mies maalaa parvekkeen katon, joten nyt kämppä on täynnä parvekekalusteita ja muuta roinaa, jota sinne on kertynyt.

Oikeastaan parveketuolit ja maalauskamat olohuoneessa eivät haittaa. Ne ovat ilmiselvästi tavaroita, jotka eivät sinne kuulu. Enemmän häiritsevät Miehen - ja omat - vaatteet tai kassit ym. tavarat, joilla on oma paikkansa, mutta jotka lojuvat sohvalla tai tuoleilla.

Hauskan aamuhetken jälkeen oli kuitenkin kiva tulla kotiin ja rennosti korjata ylimääräiset kamat paikoilleen. Pyykki- ja tiskikone käyntiin ja lukupiiripostia eteenpäin. Kello on vasta puoli yksi ja olen tehnyt vaikka mitä.

1 kommentti:

Anne Rongas kirjoitti...

Minä puolestani olen käyttänyt parin viime viikon aikana maksullisia lounaita. Olen havainnut, että parempi ruokapaikka on oikeastaan parempi valinta ravitsemuksen ja hinnan suhteen. Pikaruokkimoissa saa ruuaan noin 7-8 eurolla, euro lisää ja ruoka on ravitsemuksellisesti parempaa. Kun syö kunnollista ruokaa, ei tule makeanhimoa. Karkki, limu ja kahvi -linjalla kuluttaa aika vikkelästi monta euroa. Toki teen välillä itse kunnon ruokaa evääksi edullisesti. Eikä lounaspaikkoja jaksaisi vakituiseen.

Mutta yhteenvetona se, että kokonaisuus ratkaisee aina. Mari Koistisen kalliin ruuan ylistys Hesarin kuluttajasivuilla tällä viikolla oli nappijuttu.!