Näköpuhelin - haloo!

Puhuin toissailtana elämäni ensimmäisen videopuhelun. Keskustelun aiheena oli lähinnä kakka. Aiheenvalinta johtui siitä, että puhekumppanini oli Siskontyttö 2 v. Hän loikoili äitinsä kanssa sohvalla ja minä istuin Miehen kyydissä matkalla hiihtolomalta kotiin.

Oli kiva nähdä Siskontytön iloinen naama. Välillä hän esitteli minulle myös kieltään. Minusta välittyi vakavampi kuva, mutta saatoin välillä näyttää myös Miehen profiilia heille.

Muistan, miten lapsena ajateltiin, miten tulevaisuudessa voisi olla näköpuhelimia. Silloin puhuttiin, että sitten pitäisi aina on siistin näköinen. On hauskaa elää nyt todeksi lapsuuden kuvitelmia, varsinkaan kun enää ei ole mitään ulkonäköpaineita.

Pelkästään kännyköiden ja internetin olemassaolo on ihmeellistä. Mukana kannettava puhelinkin kuuluu niihin juttuihin, joista joskus haaveili, mutta nettiä ei ainakaan minun mielikuvitukseni pystynyt tuottamaan. Onneksi joku siihen pystyi!