Lupa levätä

Kun samalle viikolle sattuu kahden Tärkeän Sukulaisen sairaalareissu (molemmat liittyvät sydämeen: toinen vakava - toinen onneksi ei) ja pari pientä työhön liittyvää juttua, niin alkaa paine kasvaa. Kirjaimellisesti.

Niinpä lääkäri (melkein kirjoitin setä, mutta meidän työterveyslääkärimme on minua nuorempi, ei siis mikään setä) komensi kotiin ja lepäämään. "Nyt et ajattele töitä etkä muutakaan, vaan rauhoitut." Varmemmaksi vakuudeksi sain reseptillä lisää nukkumista helpottavia pillereitä.

Mutta kun se lepääminen on niin vaikeaa. Ensin pitää huolehtia ne työjutut, jotka jäävät saitsun alle, sitten vähintään listata ne tekstit ja kokeet, jotka pitää korjata ennen seuraavan jakson alkua ja lopuksi tulostaa mökille mukaan opiskelujutut ja vielä olisi...

Onneksi tajusin tulostimen värin loppuessa, että ei lääkäri tätä tarkoittanut. Nyt pitäisi vielä saada kaaliin, että levätä voisi, vaikka kämppä on kaaoksessa. Minun on aina ollut helpompi rauhoittua vasta, kun olen järjestänyt paikat ja siivonnut. Sama päti opiskeluun. Koskaan ei kämppä ollut niin siisti, astiat tiskattu (teelusikat hangattu kiiltäviksi) ja pyykkikori tyhjä kuin ennen tenttejä.

Tosin rauhallinen siivoilu voi olla lepoa. Varsinkin kun taustalla pyörii miellyttävää musiikkia. Kohta siis imurin varteen. Sen jälkeen leppoisalle lenkille. Muistan lukeneeni joskus ohjeen, että jos masentaa tai ahdistaa, pitää lähteä ulos, kuunnella lintuja ja pysähtyä aina etsimään linnunlaulun lähde.

Mökin lähistöllä asustelevaa tikkaa ei voi olla kuulematta, kun se hakkaa pystyyn kuivuneita puita, mutta sen löytäminen latvustosta on vaikeampaa. Kuvassa keskellä oleva musta täplä on tikka. Tänään ei ole yhtä kaunis päivä kuin pari viikkoa sitten, mutta näen ikkunasta luultavasti saman tikan yksinäisen kuivan männyn latvassa. Ihme, ettei sen pää tule kipeäksi tuosta takomisesta.

Ystävänpäivänä erityiskiitos kaikille ystävilleni. Toinen toisiamme tukien elämästä kyllä selvitään.