perjantai 17. lokakuuta 2008

Kirjastossa

Kirjoitan tätä kirjastossa. Alakerta olisi täynnä kirjoja, mutta tällä kertaa marssin yläkertaan, jossa melko rauhallisessa tilassa voin käyttää nettiä - ilmaiseksi. "Haluatko kaksi vai neljä tuntia?" oli kysymys. Taisi olla jopa kuusi tuntiakin tarjolla.

Sain tehtyä päivitykset ja nyt voin pyöriä netissä nopeammin kuin kotimokkulalla. Samanlaista palvelua saa varmaan jo monesta kirjastosta, itse olen käyttänyt tätä Kotkan lisäksi Hämeenlinnassa.

Aamulenkillä kävin palauttamassa yhden kirjan lähikirjastoon, jossa oli meneillään myös ennakkoäänestys. En käytä lähikirjastoa usein, mutta kirjoitin kyllä nimeni sen lakkauttamista vastustavaan adressiin. On se kumma, etteivät päättäjät ymmärrä lähikoulujen ja -kirjastojen merkitystä. Niitä uhataan lopettaa vähän väliä.

Minulla ei ole vaihtoehtoa tyyliin lakkauttakaa-mieluummin-merimuseo-tai-jäähalli, koska minusta koulujen, kulttuurin ja urheilun ei pitäisi olla vaihtoehtoisia. Minun ideaalimaailmassani kaikki pelaavat ja lukevat, mitä haluavat, ja kaikenkokoisissa kouluissa on lasten ja nuorten hyvä olla.

Minun ideaalimaailmani on vähän kuin kirjasto: rauhallinen paikka, jossa voi rennosti olla ja keskittyä itseään kiinnostavaan tekemiseen. Lähes kaikki on sallittua, kunhan se ei vahingoita ketään.

Lainauskoneen piippaus, ihmiseten matala puhe, virkailijan kohteliaat toivotukset, seinällä vierekkäin olevat maalaukset - toinen abstrakti, toinen maisema - ikkunasta avautuva näkymä lähitalojen katoille. Tästä kirjastosta puuttuu vain kahvila, muuten voisin viettää täällä koko päivän.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kirjastot ovat minusta jotenkin hyvin suomalainen ilmiö ; ei ranskalaiselle vaan tulisi mieleenkään mennä moiseen hakemaan lukemista, lainaamaan levyjä tai leffoja, puhumattakaan lehtien lukemisesta ja surffailusta !

Meidän naapurissa on kyllä upouusi mediateekki, jonne lapset retkeilevät ahkerasti koulun kanssa - ehkä olen itsekin ollut ranskalaisen epäluuloinen kun en ole saanut aikaiseksi tutkimusretkeä sinne. Pitää vaan muistaa ottaa joku sähkölasku tms osoitetta todistava paperi, muuten ei saa lainaksi. Ja ehkä jopa shekki pantiksi ?! (Olen tosiaan ranskalaistunut pahan kerran mutta kerron sitten mitä oikeasti tarvi...)

=o)