Tänä vuonna marraskuu tuntui erityisen synkältä. Luultavasti viime vuonna oli yhtä pimeää ja masentavaa, mutta sitä ei vain muista, mikä tietysti on hyvä. Jos muistaisi jokaisen pimeän ja tihkusateisen päivän, se masentaisi entisestään.Tänä syksynä olen saanut maistaa peruskoulun opettajan hommia. Ryhmäni on pieni, hyväkäytöksinen ja melko motivoitunutkin, mutta teini-ikäinen. Vaikka suurin ongelma on suomen kieli ja vaikka kaikkien muidenkin ryhmän opettajien mielestä meillä on harvinaisen kiltti ryhmä, olen melko poikki.
Tiesin jo opetusharjoittelun jälkeen, että perusaste ei ole minun hommiani. Edellisessä työpaikassani eräs syy vieterin katkeamiseen oli muutaman vuoden rupeama nuorisoryhmän opettajana. En silloinkaan väsynyt opettamiseen, vaan kasvattamiseen.
On helppo sanoa, etten pärjää nuorten kanssa, koska minulla ei ole omia lapsia. Tämä lieneekin ainoa tilanne, jossa otan tyynesti vastaan ym. kommentin. Käytän sitä myös itse, vaikka en usko siihen. Lapsettomuus ei tee kenestäkään huonoa opettajaa. Ei hyvääkään, ei sen puoleen.
Opettaminen on yksi juttu, kasvattaminen toinen. Tosin ei lapsettomuus tee kenestäkään huonoa tai hyvää kasvattajaakaan. Toiset vain osaavat ohjata, neuvoa ja oikeassa kohdassa olla tiukkoja. Toisilla menee hermo.
Tämän viikon kohokohta on ollut panna jouluvalot parvekkeelle, tuoda pikkuinen kuusi sisään ja eilen ostaa jouluruusu. Joulukoristeet, nykyään useimmiten valkoiset, tuovat vähän kerrassaan valoa synkkyyteen. Enää pari viikkoa töitä, ja sitten alkaa koeviikko ja loma!
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti