Bloggaamisen ilo alkaa minulle pikku hiljaa aueta. Vaikka en ole varma, kuinka usein haluan/ehdin päivittää tätä syksyn tullen, on minulle ainakin näin lomalla syntynyt jo oma rytmi koneen kanssa.
Aamupalan jälkeen, jos ei ole mitään menoa, istun sään mukaan joko pihalle tai tuvan sohvalle ja avaan koneen. Teen töitä, seuraan Jaiku-keskusteluja tai etsin jotain netistä, mutta aina ensin tsekkaan, onko blogiini tullut kommentteja ja onko kukaan seuraamistani bloggaajista päivittänyt blogiaan. Tässä saattaa vierähtää melko kauan, koska usein seurailen linkkejä blogeista toisiin.
En vielä koe olevani aktiivinen osa blogosfääriä tai blogistania, mutta olen jo huomannut, että bloggaamisessa on kaksi ilonaihetta: toinen on kirjoittaminen, toinen osallistuminen. Kommentoin nimittäin Opeblogiin aikakäsityksistä, ja Sunäitis kommentoi myös. Hän kehaisi sanomaani, jolloin minulle tuli olo kuin pikkulapsella syntymäpäivänä. Haa! Tämä on kivaa!
Kuitenkin tiedän, ettei verkossa ole aina kivaa. Monet lehti- ja verkkojutut kertovat, miten ihmisiä härnätään, kiusataan ja jopa uhkaillaan. Erilaisia ratkaisuehdotuksia on mainittu moderoinnista rekisteröintiin ja nettikoulutukseen. Tuhat sanaa -blogissa ehdotettiin netin käytöstapakurssia, mikä ei kuulosta huonolta ajatukselta, mutta toki yhtä epärealiselta kuin vanhemmuuskurssi, jonka jälkeen vasta saisi ruveta "lapsentekoon". (Tämmöinen kurssi käy lapsettoman mielessä varsin usein, kun kuulee lasten kaltoinkohtelusta)
Minusta kysymys on käytöstavoista eli kulttuurista. Ihmiset käyttäytyvät eri lailla elävässä elämässä, mikseivät siis myös verkossa. Kun aloitin verkkoelämäni, kysymys nimestä ja kuvasta tuli ratkaistuksi tapaus kerrallaan. Mitään selvää linjaa en alussa vetänyt, mutta pikku hiljaa jonkinlainen strategia on kehittynyt.
Olen nimelläni ja kuvallani esim. Jaikussa ja työhön liittyvissä jutuissa sekä tietysti myös Facebookissa. Lapsettomien keskusteluissa tai terveyteen liittyvissä keskusteluryhmissä olen nimimerkillä. Tässä blogissa käyttöönottamani Minttu-nimimerkki liittyy elämääni, ja tutuille olen blogia mainostanut, eli tämä on eräänlainen välimuoto anonyymistä ja tunnetusta minästä.
Olen aina minä, eli osallistun sitten nimellä tai nimimerkillä, käyttäydyn samalla tavalla. Puheenaiheet ja huumorin taso vaihtelevat, mutta en juuri kiroile enkä koskaan kiusaa tai uhkaile. Enhän tee sitä elävässäkään elämässä. Yritän välttää kiusoittelemistakin, mutta se ei aina onnistu - kysykää vaikka Mieheltä.
Pysyn myös poissa keskusteluista, joissa käytetään mielestäni epäkohteliaita tapoja. Jaikussa ja monissa blogeissa tavat eivät ole ongelma. Vaikka keskustelu käy joskus kiivaana, ylilyöntejä näkee tosi harvoin.
Ei silti, ettei joskus tekisi mieli kirjoittaa jotain loukkaavaa. Varsinkin jos toinen osapuoli on aloittanut. Silloin yritän muistaa Äitini ohjeen "Viisas väistää" ja vetäytyä keskustelusta. Yön yli nukuttua harmistus tai loukkaantuminen on yleensä saanut oikeat mittasuhteet, eikä kipakkaan vastaukseen ole enää aihetta.
Paras konsti nettikäyttäytymisen parantamiseksi taitaisi siis kuitenkin olla se kasvatuskurssi uusille vanhemmille ;)
Pahan päivän varalle tarvitaan ruokaa, laumaa ja hyvinvointia
-
Tänään 9. tammikuuta ilmestyi uusin kirjani, Pahan päivän varalle (Tammi)
Kun kriisi, pieni tai suuri, iskee, tarvitsemme ruokaa ja vettä.
Tarvitsemme myös...
3 kuukautta sitten
Tekstit
4 kommenttia:
Muistan itse tuon saman ensitunteen, kun joku oikea toinen netin ihminen netin välityksellä jutteli minulle, kommentoi.
Kirjoittaminen on hyvä tapa jäsentää ajatuksia, sosiaalinen kirjoittaminen avaa myös kommenttien ja linkkien kautta tilaisuuden oppia uutta.
Google Reader on näppärä blogiviestien (ja muiden syötteiden) seuraamiseen). Ihmiset ovat oppineet otsikoimaan havainnollisesti ja laittamaan heti alkuun pari ydinlausetta. Seuraan yli 40:tä blogia ja viestien joukosta noukkii aika kevyesti silmäillen ne, jotka haluaa lukea paremmin. Jopa kommentoida.
On muuten tärkeää pitää mielessä tuo kokemus toisen kommentista. Kun koulussa käytetään jotain tämmöisiä työvälineitä, on tärkeää rakentaa sellainen asetelma, että jokainen saa palautetta.
Niin vielä tuli tuon otsikon mukainen juttu mieleen. Luonnostelin jo aiheesta omaan blogiin, mutta sitten vedin jutun pois kehittelyyn. Tulee kyllä aikanaan.
Verkkopersoona ja sen tunnistaminen luo yhteyksiä, polkuja. Nimellä ja nimimerkillä esiintyminen säätelee kehiä. Kun haluaa tulla löydetyksi, koko nimi ja oikea kuva. Kun haluaa, että tutut löytävät, voi olla sopivan vaikeasti tunnistettava.
Minulla on ennakkoluuloja Facebookia kohtaan. Minut löytää sieltä todellisella nimellä, mutta oikea profiilini on nimimerkillä, aidattu kenen tahansa näkyviltä.
Kaiken kaikkiaan olen itse myönteisesti yllättynyt netin avuliaista ihmislaumoista. Paljon avuliaita, kohteliaita ja tsemppaavia ystävällismielisiä ihmisiä.
Hei ja kiitos kommenteista! Ideoinkin juuri ennen tänne sukeltamista tenttijäblogia, joka voisi toimia opiskelijan ja open välisenä kanavana.
Hyvät kokemukset tekevät nettipuuhastelusta hauskaa, jolloin sitä tulee mainostettua muillekin. Minäkin suosittelin äsken Miehen Veljenvaimolle blogia päiväkirjanpitoon. Voi sitten itse päättää, kenelle julkaisee.
Välillä kyllä tuntuu, että parinkin nettipersoonan kanssa menee sekaisin, mutta kyllä tähän varmaan tottuu.
Minä myös olen aloittelija bloggaamisessa, mutta olen kyllä ehtinyt jo koukkuuntua. Ja mikä ihana tunne onkaan huomata, että joku on jättänyt kommentin omaan blogiin! Ja sitten sitä malttamattomana selailee muiden blogeja päivitysten toivossa. Nyt löysin sinut, uuden bloggaajan, jonka päivityksiä tulen varmasti kärkkymään jatkossakin!
Lähetä kommentti